M1: Sopimusuutisia osa2

LASBin miesten liigajoukkueen runko alkaa olla muutamaa pelimiestä vaille kasassa. Rosterissa on tällä hetkellä 21 pelaajaa, mutta luku kasvaa vielä kesken olevien sopimusneuvotteluiden sekä ensi viikolla järjestettävien tryouttien myötä.

Uusina pelaajina oranssipaidan pukevat päälleen paikallisvastustaja Steelersin riveistä tutut Jarno Mäkinen ja Julius Aaltonen.

Jarno Mäkinen tunnetaan ennen kaikkea Steelersin pitkäaikaisena kapteenina. Riihimäeltä kotoisin oleva, nopea, taitava ja myös sentterin paikalta kokemusta omaava puolustaja ehti pelata ratasnutussa kaikkiaan 125 Divarin runkosarjaottelua ja keräsi niissä tehot 33+49=82. Mäkinen oli Steelersin mukana myös seuran toistaiseksi viimeisellä liigakaudella 2010-2011. 26- vuotias pelimies istuu hyvin LASBin nykyaikaista ja nopeaa salibandya pelaavaan ryhmään.

– Tässä on nyt viikko tehty töitä yhdessä ja itselle on jäänyt joukkueesta hyvä fiilis. Hyvää laadukasta tekemistä ja hyvä ilmapiiri, johon on ollut helppo tulla mukaan. Tavallaanhan tässä ollaan jo aika tuttuja toisillemme, kun ollaan monta vuotta painettu vastakkain, kommentoi Mäkinen ensimmäisiä tuntojaan uudesta joukkueesta.

– Siirron taustalla ei ole mitään sen kummempaa dramatiikkaa. Haluan uutta kipinää uralle ja nyt pääsen aloittamaan puhtaalta pöydältä uudessa joukkueessa. Olen kuullut paljon hyvää siitä, miten Lammilla hoidetaan asioita niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Lisäksi olen aina nauttinut matkasta valmentaja Petri Kemppaisen kanssa, Mäkinen taustoitti.

Julius Aaltonen edustaa hämeenlinnalaisen salibandyn nuorta polvea. U19- maajoukkueen portteja kolkutellut sentteri omaa valtavasti potentiaalia, jonka ulosmittaamista LASB- leirissä odotellaan vesi kielellä. 20- vuotta lokakuussa täyttävä Aaltonen on pelannut Divarissa yhteensä 53 ottelua, joissa on syntynyt mukavat 19+28=47 tehot.

LASB saa riveihinsä myös mieluisan paluumuuttajan, kun ensimmäisellä Divari- kaudella 2013-2014 joukkueen tolppien välissä torjunut Pasi Järvinen palaa oransseihin. 143 liigaottelun kokemuksen omaava Järvinen edusti viime kaudella Rauman Salbaa ja oli merkittävässä roolissa raumalaisten säilyttäessä sarjapaikkansa Salibandyliigassa.

– Tässä on pari viime vuotta kierrelty eri seuroja ja nyt tuli tehtyä uran ensimmäinen comeback. Tottakai olen seurannut LASBin otteita sen jälkeen kun täältä lähdin ja olen huomannut, että täällä on menty eteenpäin joka osa-alueella. Kaikin puolin suurella innolla ja sydämellä hyppään taas oranssiin kelkkaan, jutteli päätökseensä tyytyväinen Järvinen.

– Joukkueessa on erittäin hyvässä tasapainossa nuoria lahjakkuuksia ja vankkaa kokemusta. Ihailen työmoraalia, jolla tässä seurassa painetaan, olitpa sitten pelaaja, valmentaja, huoltaja tai muu taustavaikuttaja. Uskon, että tällä ryhmällä tullaan yllättämään moni jengi ensi kaudella.

Valmennus vahvistuu kahdella huippuosaajalla, kun liikunnan parissa leipänsä tienaava ja kamppailulajeissa kansainvälistä menestystä saavuttanut Sami Tomann sekä Mycoazh- videovalmennuksesta vastaava Miika Peltonen hyppäävät mukaan.

LASB Edustuksen sopimustilanne 15.5.2016

(viimeksi julkistetut boldattuna, suluissa vanha seura)

Hyökkääjät:

Topi Koskinen

Vili Ahola

Julius Aaltonen (Steelers)

Elmeri Saukkonen

Heikki Hätönen

Roope Kainulainen

Tino Nivala

Rasmus Kainulainen

Justus Kainulainen

Vili Näveri

 

Puolustajat:

Jarno Mäkinen (Steelers)

Matti Korhonen

Juuso Mutikainen

Atte Mustjoki

Konsta Lehtonen

Miikka Pentikäinen

Henri Vilén

Aki Syrjälä

 

Maalivahdit:

Kaapo Kettunen

Pasi Järvinen (Rauman Salba)

Wili Hämäläinen

 

Valmennus:

Petri Kemppainen

Kalle Tyrkäs

Mikko Reitti – fysiikkavalmentaja

Sami Tomann – fysiikkavalmentaja

Miika Peltonen – video-/katsomovalmentaja