Tallink Floorball- turnauksen avauspäivästä voitto ja tappio

LASBin Tallink Floorball turnauksen avauspäivä sujui sekä hyvissä, että vähemmän hyvissä merkeissä. Iltapäivällä joukkue voitti Latvian mestari SK Lielvarden lukemin 5-4 (2-2, 2-0,1-2), mutta taipui iltaottelussa väsyneen ja sekavan esityksen päätteeksi FBC Turulle 5-3 (1-2,1-0,1-3).

– Lielvarde oli todella fyysinen joukkue, joten kaksinkamppailuissa sai painia kunnolla, vaikka välillä ottelun tempo kyllä laskikin, kun vastustaja vetäytyi puoleenkenttään odottelemaan. Meidän kentän peli sujui päivällä hyvin, vaikka ollaan pelattu vasta vähän aikaa yhdessä, jutteli puolustaja Jarno Mäkinen.

Lielvarde ottelun kaikki maalit menivät Mäkisen kentän laitureille, sillä Rasmus Kainulainen osui kahdesti ja pikkuveli Justus naputteli hattutempun.

– No joo, oma peli sujui ihan hyvin, vaikka ajoittain olikin vaikeita hetkiä. Hyvin tuntuu kaverit viereltä löytyvän, jutteli vaatimaton Justus Kainulainen.

Iltaottelussa vastaan asettui tulevaksi kaudeksi Divariin noussut FBC Turku ja heti alusta oli selvää, että iltapuhteesta tulee työläs. Valmennus oli sekoittanut kentälliset täysin, eikä peli ottanut kulkeakseen oikeastaan missään vaiheessa. LASBin urakkaa vaikeutti entisestään Matti Korhosen tikkejä vaatinut tälli, joka piti miehen sivussa lähes koko ottelun. Lopulta FBC Turku karkasi voittoon kolmannen erän kahdella maalilla.

LASB kohtaa turnauksen päätöspäivänä Happeen klo 15 alkavassa ottelussa ja on toivottavaa, että joukkueen terveystilanne alkaisi olemaan paranemaan päin. Rivistä ovat varmuudella poissa Tino Nivala ja Antti Sihlman sekä hyvin todennäköisesti myös lauantaina vamman vuoksi huilannut Roope Kainulainen. Korhosen ja nilkkavammasta kärsivän Henri Vilénin tilanne on huomisen suhteen vielä auki.