Mikael Järvi LASBiin

Miesten Salibandyliigaan keväällä noussut LASB sekä viime kaudella Viikinkejä edustanut Mikael Järvi, 38, ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen. Urallaan kymmenen Suomen mestaruutta ja kaksi MM- kultaa voittanut Järvi liittyy joukkueen vahvuuteen maanantaina.

– Oli iso päätös lähteä tutuista kuvioista, mutta lopulta sitten kuitenkin aika helppo. Odotan innolla uutta joukkuetta, uutta kautta ja sitä, että pääsen tekemään jätkien kanssa duunia, kommentoi Järvi tuoretta sopimustaan.

Järvi tuo LASBin nuoreen ryhmään ison kasan kokemusta, sillä ”metsuri” on kerännyt salibandyliigassa pelaamassaan 498:ssa runkosarjaottelussa yhteensä 721 tehopistettä (352+369). Pudotuspeliotteluita on kertynyt 189 kappaletta ja niissä pisteitä 146+122=268.

– Tämä siirto on todellakin huippu juttu! Järvi on juuri sitä mitä meiltä puuttuu, eli mies, joka tietää miten matseja tällä tasolla voitetaan ja mitä sen voittamisen eteen pitää tehdä. Mieletön esimerkki nuorille pelaajille ja iso juttu alueen säbäbuumille. Muutaman kerran miehen tavanneena ja hänen kanssaan jutelleena voin myös sanoa, että todella upea persoona, fiilisteli sopimukseen tyytyväinen valmentaja Kalle Tyrkäs.

LASB pelaa ensi viikolla kaksi harjoitusottelua, kun se kohtaa Nokian KrP:n keskiviikkona Lammilla ja Rauman Salban lauantaina Lahden Suurhallissa. Salibandyliiga alkaa LASBin osalta keskiviikkona 21.9. Classicin vieraana.