OLS oli edustukselle liian kova pala Oulussa

tuloskuvaols-lasb

LASB sai jälleen kerran poistua Kastellin monitoimitalolta tyhjin taskuin, kun se kärsi OLS:lle 5-3 (3-0,1-2,1-1) tappion miesten salibandyliigassa lauantaina. Kotijoukkue oli avauserässä pitelemätön, eikä LASBin hyvä kiri kahdessa viimeisessä erässä enää riittänyt.

– En tiedä miksi vastustaja oli valmiimpi ensimmäiseen erään. Joukkue tuntui ennen ottelua virkeältä, eikä kaksi hyvää erää enää pelastanut meitä. Se ei vaan riitä tässä sarjassa, manasi LASBin valmentaja Kalle Tyrkäs ottelun jälkeen.

OLS pommitti taululle 3-0 lukemat, ennen kuin Heikki Hätönen onnistui kaventamaan ajassa 23.12. Toisen erän lopussa Juho Sorri vei keltaiset 4-1 johtoon ylivoimalla, mutta Justus Kainulaisen 4-2 kavennus tuli LASBin kannalta hyvään paikkaan ja jätti kolmanteen erään kosolti jännitettävää.

LASB pääsi kolmannen erän puolivälissä yrittämään kahdesti ylivoimalla, joista jälkimmäinen tuotti välittömästi tulosta. Matti Korhosen 4-3 kavennus syntyi ajassa 54.08 Hätösen syötöstä, mutta kun OLS sai myös ylivoimamahdollisuuden ja käytti sen, oli peli lukemissa 5-3, kun vajaa kolme minuuttia oli pelaamatta. LASB käytti aikalisän, otti Kaapo Kettusen pois maalilta ja yritti sinnikkäästi loppuun asti, mutta ei onnistunut enää maalinteossa.

– Eka erä oli meiltä tosiaan surkea. Ei oltu jostain syystä valmiita taistelemaan, hävittiin kaksinkamppailut ja oltiin huonoja pallollisena. Hyvä tason nosto kuitenkin loppupeliin ja saatiin luotua paljon paikkoja, mutta ei riittävästi maaleja. Onneksi seuraava peli on heti huomenna, niin saadaan nollata tämä reissu, kertasi tehot 1+1 saalistanut Hätönen.

LASB on kerännyt nyt viidessä pelaamassaan ottelussa kolme sarjapistettä ja se oikeuttaa sarjataulukossa sijalle yksitoista. Seuraava mahdollisuus lisätä pistesaldoa on heti huomenna, kun M-Team saapuu Lahden Suurhalliin. Ottelu alkaa klo 18.

Ottelun tilastot

Pääkallon otteluraportti

[gdlr_video url=”https://www.youtube.com/watch?v=zxFSqsi3anU” ]