LASB B sai poistua Tapiolan parketilta luu kädessä

Espoon lauantaitansseissa ei pisteitä herunut.

Oilers voitti ottelun selkein numeroin 12-3. Loppulukema kertoo pelistä aikalailla sen oleellisen. Kaveri naulasi 12 maalia meidän verkkoon ja oli tehoilla kaikilla viisikoillaan. Me taas punnerrettiin kolme maalia. Heikommallakin matikkapäällä voi laskea ettei noilla lukemilla voi voittaa.

On tunnustettava,että Oilers oli toki hyvä. Liikkuva,omaan systeemiin rutinoitunut porukka, pelasi fyysistä ja viisikkotasaspainoista peliä molempiin päihin. Pallo liikkui ja ukot kulki.  Meillä taas tuo maalin tekeminen on tällä hetkellä liian vaikeaa ja taustalla tietysti löytyy ongelmat laadullisten maalipaikkojen luomisesta. Keskimääräisesti ollaan tehty viime peleissä tuo kolme maalia ja toki niilläkin voi voittaa, mutta aika hyvin saa omassa päässä puolustuspeli silloin sujua ja sitten kun sekin vuotaa,on vaikea voittaa.

Lisäksi harmittavan paljon mahtuu peliin vielä tyhmiä virheitä, joista tässä sarjassa rangaistaan välittömästi.

Paljonhan tekeminen tiivistyy 1 vst 1 tilanteiden häviämiseen. Perussääntö-ketju,voita oma mies,voita oma viisikko,voita oma vaihto, voita erä,voita peli- meininki ei meinaa ottaa tuulta alleen.

Toki tappiosta huolimatta löytyy hyviäkin asioita. Porukka yritti loppuun asti ja onhan siellä omassa pelissäkin toimivia elementtejä, mutta kun yksinkertaisuudessaan tämä on maalintekopeli, niin meillä nuo hyvien asioiden polut ei yllä tulostaululle.

Nyt valmennuksen on taas tuijotettava videota silmät sirrillään ja löydettävä syy-seuraus -tekijöitä maalittomuuteen ja maalien päästämiseen. Sieltä sitten teema harjoittelulle. Mitään hokkuspokkus-konsteja ei ole vaan tossua liikkeelle ja pallolle vauhtia. Ja vaikka usko on koetuksella ja itsetuntoa murjotaan niin itse se on portaat rakennettava kuopasta pois. Perjantaina mennään sitten Turkuun testaamaan mitä on saatu aikaan.

-P.Manninen

Ottelun tilastot Elmo 2+0, Ville S. 1+0, Joni 0+1, Arran 0+1, Markus 0+1

Torjunnat Oilersille 26 LASB 40
Torjunnat Oilersille 26 LASB 40

MS