Classic haki selvän voiton Lahdesta

LASB pelasi perjantaina viimeisen ottelunsa ennen joulua, kun Tampereen Classic vieraili Lahdessa. Ottelu päättyi lopulta sarjakärki Classicin selkeään 2-9 voittoon.

Classic sai otteluun lentävän lähdön, kun se avasi maalihanat jo reilun minuutin pelin jälkeen. Ottelun alku oli aivan Classicin hallintaa, LASBin ollessa arka, niin puolustaessa, kuin pallon saadessaan. LASB- valmennus reagoi tähän erän puolivälin jälkeen ottamalla aikalisän. Aikalisä tuotti toivottua tulosta ja oranssien peli parani huomattavasti. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin tilanteessa 2-2.

Toinen erä oli ehdottomasti LASBin osalta ottelun parasta antia. Monista hyvistä maalipaikoista, sekä kahdesta ylivoimasta huolimatta, maalinteossa LASB ei onnistunut. Classic puolestaan onnistui kahdesti.

Kolmannen erän alussa LASB pystyi vielä haastamaan Classicia, mutta tuloksetta. Classic alkoi puhkomaan kotijoukkueen korkeaa karvausta murhaavasti, tulittaen viimeiseen erään yhteensä viisi maalia. Kolmannessa erässä alkoi näkymään, että peli oli LASBille jo kolmas kuuteen päivään, eikä se pystynyt enään vastamaan hallitsevan Suomen mestarin ilotulitukseen. LASB maaleista vastasivat Vili Näveri sekä Tuure Ailio. Classicin Sami Johansson taiteili tehot 2+1, ja samalla uransa 200. maalin Salibandyliigassa.

LASB jatkaa pelejään 30.12, kun sarjakolmosena majaileva Nokian KrP saapuu Lahti Energia -areenalle.

LASB – Nokian KrP La 30.12 klo 17:00 Lahti Energia -areenalla. Tervetuloa!

Ottelutilastot

Classicin otteluraportti

[gdlr_video url=”https://www.youtube.com/watch?v=trozmD83GXM” ]