OmaSP- otteluraportti: OLS ryösti pisteet pohjoiseen

LASBin ja OLSin välisestä kamppailusta veikattiin ennakoissa tarkkaa ja tiukkaa peliä. Sellainen myös saatiin.

Ensimmäinen erä pelattiin maaleitta vaikka etenkin kotijoukkueella oli paikkansa avata maalitili useastikin. OLS ei oikein saanut avattua LASBin tiivistä puolustusta ja etenkin Miska Mäkinen teki totuttuja nousujaan joiden kanssa OLS oli jatkuvasti vaikeuksissa.

Toisessa erässä peli oli aavistuksen avoimempaa ja paikkoja maalitilin avaamiseksi oli molemmilla joukkueilla. Paikoitellen mentiin päästä päähän aika vauhdikkaastikkin. Ehkä paras maalitilanne rakentui erän loppupuolella Rasmus Kainulaisen ja Miska Mäkisen syötellessä nopeassa hyökkäyksessä OLSin puolustuksen sekaisin ja OLS rikkeen lopputuloksena oli rangaistuslaukaus LASBille. Rankkaria ampumaan kävi oikeutetusti Miska Mäkinen joka teki patenttiharhautuksensa ja tauolle siirryttiin kotijoukkueen 1-0 johdossa.

Viimeisessä erässä kävi sitten toteen se pahin skenaario kun OLSin Lauri Tiira karkasi kesken LASB pyörityksen alivoimalla ja viimeisteli tylysti 1-1 tasoituksen. Peli alkoi ikäänkuin alusta riippumatta siitä että se oli ollut käytännössä kokoajan kotijoukkueen näpeissä. Tämän jälkeen molemmat tekivät maalit ja aivan erän lopussa LASBille tuomittiin jäähy jonka OLS onnistui käyttämään hyväksi siirtyen ensimmäistä kertaa pelissä johtoon. Kotijoukkue ei onnistunut kirimään yhden maalin eroa kiinni monista hyvistä paikoista huolimatta.

LASBin viikon aikana pelatun neljän peräkkäisen kotiottelun loppusaldo oli aika murheellinen – voitto ja kolme tappiota. Piste odotukset kotiputkelle olivat selkeästi kovemmat ja nyt on varmasti mietinnän paikka kuinka karkaamassa oleva pudotuspeliviiva saavutetaan uudelleen.

Lehdistötilaisuus

Maalikooste