OmaSP- otteluraportti: Helpottava kotivoitto

Kuuden ottelun tappioputki laitettiin poikki oikein railakkaasti Lahti Energia Areenalla sunnuntaina.

Kamppailu lähti käyntiin melko tasaisissa merkeissä kotijoukkueen kuitenkin kontrolloidessa palloa ja sitä kautta myös pelin tempoa. LASB pelasi erittäin kärsivällisesti ja otti ottelun alkuun monta pallollista vaihtoa peräjälkeen ennenkuin Indians sai edes koskea palloon ensimmäistä kertaa. Indians kuitenkin aloitti maalinteon kahdeksan minuutin kohdalla Olli Arkkilan toimesta. LASB ei tästä hämmentynyt ja vain parikymmentä sekuntia myöhemmin kaivettiin pallo vieraiden maaliverkosta Aki Syrjälän purjehtiessa koko Indians kentän lävitse ja päättäen hyökkäyksen hienoon laukaukseen. Akilta voisi nähdä näitä nousuja useamminkin. Molemmat joukkueet tekivät vielä yhdet maalit ensimmäiseen erään ja erätauolle lähdettiin 2-2 tasatilanteesta.

Toinen erä jatkui hyvin pitkälti siitä mihin ensimmäinen jäi. Molemmat joukkueet kärsivällisesti hakivat maalintekopaikkaa ja peli etenikin ottelun puolivälin tienoille ennenkuin maaliverkot seuraavaksi heilahtivat kun LASB siirtyi 3-2 johtoon Julius Lehdon hienolla ylänurkkavedolla. Indians kuitenin tasoitti pelin vain hetkeä myöhemmin rangaistuslaukauksesta. Kaapo ei maalissa mahtanut mitään Valtteri Kainulaisen harhautukselle.

Mitä lie toisella erätauolla LASB kopissa puhuttu mutta hyvällä sykkeellä aloitti kotijoukkue kolmannen erän – vain 20 sekunnin pelin jälkeen Rasmus Kainulainen teki toisensa putatessaan pallon Indians maaliin hienon kuvion päätteeksi. LASBin hyvä vire jatkui maalin jälkeen ja ottelu siirtyi 5-3:een vain muutaman minuutin edellisestä kun Perttu Koljonen viimeisteli maalin edestä Roope Kainulaisen syötöstä.

Erä eteni tämän jälkeen pääasiassa kotijoukkueen hallinnassa vaikka Indiansilla useita hyviä maalipaikkoja olikin. Kotijoukkueen maalilla Kaapo Kettunen pelasi kuitenkin niin loistavaa peliä ettei Indiansin huippupaikatkaan tuottaneet tulosta kuin vasta viimeisellä vitosella jolloin Joonas Föhr kavensi tilanteeksi 5-4. Näytti että saataisiin jälleen käsiähikoiluttavantiukka loppu ottelulle. Lauri Palvaila oli kuitenkin eri mieltä ja kaarteli omasta päästä Indians maalille tehden helpottavan 6-4 osuman pari minuuttia Indians kavennuksen jälkeen. Maaliin syöttäjäksi Kaapo Kettunen. Muutenkin maininnan arvoista että säästellen pitkiä avauksia tekevä Kaapo tarjoili niitä tänään useamman – olisko tästä tulossa tapa?

Lopussa Indians yritti kaventaa peliä tiukalla karvauksella ja ilman maalivahtia pelaten mutta ei saanut missään vaiheessa peliään toimimaan riittävän hyvin ja LASBin talentit  purkivat paineen ja kaunistelivat numeroita tyhjiin kahden viimeisen minuutin aikana. Lopputulos 9-4 ja Rasmus Kainulaiselle merkattiin hattutempun verran maaleja.

Yhteenvetona voinee todeta että kotijoukkueen peli oli tänään kaikin puolin kärsivällistä ja puolustuspelin uhrautuvuus ja peittopeli oli paikoitellen todella hienoa katseltavaa. 1 vs 1 tilanteet puolustettiin kurinalaisesti ja niistä avautui monia hyviä vastaiskuja. Vaihtopenkki oli pelissä aktiivisesti mukana ja palkitsi jokaisen onnistuneen suorituksen asiaankuuluvin kannustuksin.

Erityismaininta myös LASBin junioreille joita oli sankoin joukoin paikalla ja maalien jälkeinen ”läpsyjono” kasvoi parhaimillaan yli kentän levyiseksi. Joku laski että jonossa olisi ollut 57 junioria onnittelemassa – noh, tuskin kukaan tietää tarkkaa määrää mutta paljon heitä oli joka tapauksessa.

Veikkauksen kultainen mitali tänään oikeutetusti Kaapo Kettuselle, hopeinen Indiansin Valtteri Kainulaiselle ja pronssinen hienon soolomaalin viimeistelleelle Aki Syrjälälle.

Seuraava kotiottelu sunnuntaina 30.12 klo 16:00 kun vastaan asettuu Karhut Porista.

Ottelutilastot