LASB ja EräViikingit tarjosivat viihdettä koko rahalla

tuloskuvalasb-erav

LASB ja EräViikingit taistelivat tiukasti salibandyliigan pisteistä Lahden suurhallissa sunnuntaina. Nimekäs vierasjoukkue omasi piirun enemmän rutiinia, oli tehokkaampi maalipaikoissaan ja vei pisteet Helsinkiin lukemin 5-6 (1-2,2-2,2-2).

Heikki Hätönen kukitettiin ennen ottelun alkua 200. Salibandyliigan runkosarjaottelun johdosta ja se olikin jäädä ottelun alun ainoaksi LASBin ilonaiheeksi. EräViikingit meni erässä 0-2 johtoon Tuomas Iiskolan (2+2) kahdella maalilla ennen kuin Miikka Pentikäinen onnistui kavennuksessa vajaa minuutti ennen erän loppua. Pentikäisen ensimmäiseen liigamaaliin hienon esityön teki mestari itse hyvällä katkolla puolustusalueella sekä Roope Kainulainen taidokkaalla syötöllä. LASBilla oli erässä lukuisia huippupaikkoja mm. Roope Kainulaisen ylärima sekä Tino Nivalan ja Justus Kainulaisen tolppalaukaukset.

Toinen erä alkoi kotijoukkueelta synkästi, kun miesmerkki petti EräViikinkien kulmavaparissa ja Miko Kailiala (3+0) pääsi puttaamaan pallon maaliin vain kymmenen sekunnin pelin jälkeen. Lisää kylmää vettä suurhallin 800- päisen yleisön niskaan tuli ajassa 33.17, kun Kailiala niittasi helsinkiläiset jo 1-4 johtoon ylivoimalla. Erän loppu oli kuitenkin kotijoukkueen, vaikka se suurta tuskaa maalinteon suhteen kokikin. Kaikkea ei erinomaisesti torjunut Santtu Strandberg kuitenkaan saanut kiinni, sillä Roope Kainulainen kavensi tilanteeksi 2-4 ajassa 35.51, kun miehen viuhuva ranne löysi tiensä EräViikinkien maalin etuylänurkkaan ylivoimalla. 3-4 kavennus syntyi reilu minuutti myöhemmin Julius Aaltosen toimiessa maalintekijänä ja Rasmus Kainulaisen syöttäjänä.

Kolmannessa erässä peli oli valumassa vahvasti LASBin laariin ja se onnistuikin siirtymään 5-4 johtoon. Kokenut Antti Sihlman veivasi kaksi tavaramerkkipilkkua varmasti verkon perukoille, mutta voittoon asti maalit eivät riittäneet. EräViikingit tasoitti ylivoimalla ajassa 55.58 Mika Moilasen taidokkaalla onetimerilla ilmasta ja siirtyi johtoon ajassa 57.31 Kailialan illan kolmannella osumalla. LASB pelasi ottelun lopun ilman maalivahtia, mutta maaliin asti palloa ei enää saatu.

Pelaajat ja varmasti suurhallin yleisökin olivat ottelun jälkeen yhtä mieltä siitä, että ottelu oli varsin viihdyttävä. Hienosti omiaan kannustanut yleisö sai tällä kertaa pettyä, kun vieraiden rutiini ottelun lopussa oli vielä LASBia kovemmalla tasolla. Paremmalla viimeistelyllä ottelu olisi ollut kyllä otettavissakin. Illan hahmo oli ehdottomasti EräViikinkien maalivahti Strandberg, joka otti ottelussa 25 koppia.

LASB jatkaa harjoituksia heti maanantaina ja keskittyy valmentaja Kalle Tyrkkään mukaan maalintekoharjoituksiin. Seuraavan ottelun oranssit pelaavat sunnuntaina, kun matka käy hyvässä vireessä olevan SPV:n vieraaksi Seinäjoelle.

Ottelun tilastot

Pääkallon raportti

Eräviikinkien raportti

[gdlr_video url=”https://www.youtube.com/watch?v=k8d4eqlOCPs” ]

 

[gdlr_video url=”https://www.youtube.com/watch?v=xKx2umQEh1Y” ]