Isot pisteet jaossa tänään Raumalla

seuraavaksisalba_lasb

Eilisen derbyvoiton maku ei ehtinyt kauaa suussa pyöriä, sillä joukkue on ollut jo tovin matkalla kohti Raumaa. Vastassa on ennen kauden alkua sarjan kellariin tuomittu, mutta arvostelijoilleen pitkää nenää näyttänyt Salba.

Joukkueet kohtasivat toisensa harjoitusottelussa aivan sarjan alla ja tuolloin LASB oli parempi lukemin 4-2. Tälle kaudelle Salban päävalmentajaksi Wirmosta siirtynyt Petri Seppinen on kuitenkin saanut koiralauman pelaamaan vahvuuksillaan, ja mikä tärkeintä, voittamaan. Salba on voittanut pelaamastaan yhdestätoista ottelusta neljä ja sillä on kasassa nyt kahdeksan sarjapistettä. Sivuhuomautuksena todettakoon, että Salba keräsi edellisellä kaudella kahdeksan pistettä yhteensä. Sarjasijoitus on kymmenes, juuri LASBin alapuolella, joten illan ottelu on molempien joukkueiden play off haaveiden kannalta tärkeä.

Salban pörssikärki on Miikka Sokka, joka on onnistunut tehopisteiden 8+9=17 arvoisesti. Myös rightin puolelta laukova Niko Kaerla on löytänyt tehonsa synkähkön viime vuoden jälkeen ja on Salban ylivoiman tehomies. Tällä hetkellä ylivoimamaaleja on selkärepussa kolme, tehopisteitä yhteensä 6+6=12.

Vaikka Salba on pelannut edellisiin liigakausiin nähden positiivisesti, niin ihan valmista ei senkään peli vielä ole. Omiin on mennyt 75 maalia – lähes seitsemän per ottelu. Salban kohdalla avainkysymyksiä onkin miten se onnistuu puolustuspelissään juonikasta LASBia vastaan.

Kuten jo todettiin, LASB ei ehtinyt kauaa nauttia eilisestä paikallispelivoitosta, eikä siihen peliesityksen osalta oiken olisi varaa ollutkaan. Oranssit olivat kaukana parhaastaan, vaikka se Steelersiä vastaan voittoon riittikin. Salbaa vastaan eilinen esitys ei kuitenkaan riitä, joten ryhtiliikettä oman tekemisen suhteen kaivataan.

– Kyllä meidän pitää lähteä siitä, että laitetaan taas oma peli kuosiin. Tällaisen illan jälkeen ei kannata hirveästi tuijottaa mitä kaveri tekee, vaikka toki sekin käydään läpi. Kyllä meidän pitää päästä siihen omaan pallolliseen peliin kiinni, missä me parhaimmillaan ollaan erittäin hyviä, ruoski LASB- valmennuksen Miika Peltonen eilisessä pressissä.

LASB sai eilen ikäviä uutisia alkulämmöissä, kun selvisi, ettei Mikael Järveä koko syksyn kiusannut vamma sallinut pelaamista derbyssä. Valmennus ja Järvi päättivät yhdessä tuumin, että metsuri jää kotiin kuntouttamaan itseään ja palaa tositoimiin terveenä sarjatauon jälkeen. Muilta osin joukkueen terveystilanne on hyvä, vaikka muutama kolhu eilisestä muistuttamaan jäikin.

Salba – LASB Rauman kauppaoppilaitoksella su 20.11. klo 17