LASB avaa liigakauden Classicin vieraana

LASBin ja Classicin liigakausi alkaa sunnuntaina Tampere Areenalla Ylen tv-kameroiden edessä. Kumpikin joukkue päätti viime kauden voittoon, sillä Classic nappasi suvereenilla esityksellä Suomen mestaruuden ja LASB kellisti play outeissa Salban säilyttäen sarjapaikkansa. Sääntöuudistusten myötä on satavarmaa, että toisen voittoputki katkeaa.

Classic on nostettu kausiennakoissa vahvimmaksi mestariehdokkaaksi, jollaiseksi se kaksi edellistä täplää rintataskussaan eittämättä kuuluukin. Alkemisti Petteri Nykyn suojatit heikentyivät kesällä hieman, kun salibandyliigan paras pelaaja Nico Salo vaihtoi maisemaa länsinaapurin Helsingborgiin, kakkos- ja kolmoskentän väliä sahannut Riku Reunamäki siirtyi paikallisvastustaja Kooveen riveihin ja muutama juniori lähti hakemaan vastuuta muualta. Paluupostissa saapui varsin mielenkiintoinen tulevaisuuden lupaus, kun poikasena Classicia edustanut Joona Rantala palasi Sveitsin vuoden jälkeen kotimaan kentille.

Classicille kertyi reiluun viiteen viikkoon kaikkiaan 12 harjoitusottelua, joka on varsin kova määrä. Määrää selittävät kaksi turnausta – Latvia open ja Umeå Scandic cup – joissa joukkue oli mukana. Tusinasta harjoitusottelusta saldona oli kymmenen voittoa ja kaksi tappiota.

Classic marssittaa sunnuntaina kaukaloon kentällisen verran maajoukkueen kärkiukkoja sekä hyvällä kehityskäyrällä kulkevan maalivahti Lassi Torisevan. Terävimmän kärjen takana on pari tasavahvaa kenttää, joten sarjan pohjamutiin veikatun LASBin pitäisi kaiken järjen mukaan olla tamperelaisille pelkkä suupala.

LASBissa on opiskeltu kesä päivitettyä pelitapaa sekä totuteltu aikaan jälkeen Kalle Tyrkäksen & Petri Kemppaisen. Joukkue on harjoitellut hyvin lajivoittoisesti ja määrällisesti aiempia kausia enemmän. Myös harjoituspaikat ovat kokeneet päivitystä, kun tutun Hakkalan lisäksi joukkue on harjoitellut myös Lahden Suurhallissa. Harjoitusten osittainen siirto Lahteen on myös selittävä tekijä pelaajien Steelers- siirroille, vaikka niistä joissain ennakoissa draamaa yritetään vääntääkin.

LASB pelasi yhteensä kahdeksan harjoitusottelua, joista se voitti kaksi. Joukkue on kärsinyt harjoitusottelukaudella harmittavasti loukkaantumisista, kun useampikin pelimies on parannellut samanaikaisesti vaivojansa. Classic- avauksesta sivussa ovat Justus Kainulainen, Matti Korhonen, Jarkko Penttinen sekä Julius Lehto. Kainulainen ja Korhonen ovat joukkueen ns. ykköskorin miehiä ja Lehto vielä B- juniori- ikäinen, mutta erittäin vahvasti harjoitusotteluissa esiintynyt tulevaisuuden huippunimi. Hyvä uutinen on se, että jokainen kuntoutuu täyteen iskuun lähiviikkojen aikana.

Joukkue tiedostaa sunnuntain asetelman, mutta ei ole antamassa tuumaakaan periksi itseään nimekkäämmälle vastustajalle. Kausiennakot, joissa LASB on rankattu järjestään putoajan paikalle, ovat saaneet aikaan lähinnä hymähtelyä. Joukkueen sisällä tiedetään oma potentiaali ja sitä lähdetään realisoimaan hetki hetkeltä.

– Lähdemme haastamaan Nykyn mestareita meidän mestareilla, joita löytyy 20 kappaletta sunnuntaina kokoonpanosta. Emme ole ennakkosuosikkeja, mutta haluamme liigaan hyvän startin ja ehjän 60-minuuttisen. Lähdemme pelaamaan hetki kerrallaan ja sitä kautta tulos voi olla positiivinen, kommentoi päävalmentaja Teemu Varis Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa.

Classic – LASB Tampere Areenalla sunnuntaina 17.9. klo 17

Ottelu näkyy suorana lähetyksenä YLE TV2:ssa sekä Yle Areenassa

Pääkallon kausiennakko: Variksen pojat haasteen edessä

Etelä- Suomen Sanomat: Pudotuspelit kiikarissa – LASBin viime kauden paras pistemies ja tehokkain puolustaja sivussa kauden avauksesta

Etelä- Suomen Sanomat: Taisteleva, organisoitu ja vauhdikas – ovet kävivät, mutta LASB-yhteisön henki säilyy