Otteluraportti: Tiikerit kaatuivat vantaalla

Pallollisen pelin huolellisuus nousi vahvasti esille valmennuksen puheissa ennen Tiikerit ottelua – tikkurilan sinipaidat iskisivät vahvasti vastaan mikäli heille siihen mahdollisuuksia tarjottaisiin. Myös kärsivällisyyttä tarvittaisiin, tiikereiden pallollinen peli ainakaan harjoituspelien perusteella ole ollut ihan oranssipaitojen tasolla joten paikkoja maalintekoon varmasti tulisi jos niitä jaksettaisiin odottaa välillä hallitusti paineistaen.


Ensimmäisessä erässä pelattiin kyllä juuri sovitunkaltaisesti eikä vastustajalla juuri vaarallisia maalipaikkoja ollut  – siitä iso kiitos kaikille pelaajille, luonnehtii päävalmentaja Kalle Tyrkäs.
Ensimmäiselle erätauolle siirryttiinkin oranssipaitojen 0 – 2 johdossa kun Jesse Arola ja Perttu Koljonen onnistuivat maalinteossa.


Toiseen erään saatiin myöskin hieno alku kun LASB ikoni Tino Nivala nousi röyhkeästi ylivoimalla maalille ja sijoitti pallon vastustamattomasti takakulmaan. Tämän jälkeen peli tasoittui pikkuhiljaa ja maaleja tehtiin puolin ja toisin kunnes erän loppupuolella tilanne oli 3 – 6. Toisen erän lopussa LASB sai kaksi peräkkäistä 2 minuutin rangaistusta jotka toimivat jollain tavalla vedenjakajana pelissä antaen kotijoukkueelle mahdollisuuden pelilliseen hallintaan.


Kolmannen erän alussa Tiikerit tulivatkin ensiksi Christian Remeksen ja sitten kokonaisuudessaan vahvan pelin pelanneen Toni Rintalan illan toisella maalilla jo maalin päähän. Pelin lopusta olisi tulossa jälleen jännittävä.
Oranssipaidat kuitenkin kestivät pelin lopun paineen lopulta melko helposti ja Joonatan Surakka ratkaisi pelin lopullisesti tyhjiin maalivahti Santtu Pohjosen saadessa maaliin syöttöpisteen hienon läpikentän heiton ansiosta.


LASBin kausi on nyt käynnistynyt kahdella vierasvoitolla joten kyseessä on selkeästi oranssipaitojen paras kaudenaloitus korkeimmalla sarjatasolla toistaiseksi.
Ilahduttavan moni pelaaja (Miska, Perttu, Tino, Jesse, Joonatan, Julius ja Miikka) on jo avannut maalitilinsä kahdessa ensimmäisessä ottelussa ja viimekausilla joukkueen murheenkryyninä ollut maalinteko ei näyttäisi ainakaan tässä vaiheessa kautta olevan minkäänlainen ongelma – valmennus on selkeästi tehnyt hyvää työtä joukkueen pelin suoraviivaistamisessa. 


Ensiviikonloppuna onkin edessä tuplapeli kun lauantaina reissataan Happeen vieraaksi jyväskylään ja sunnuntaina pelataan kotiyleisön edessä kun Nokian KrP saapuu lahteen pelaamaan.

 

Ottelun maalikooste.