Mies oranssissa paidassa: Tuure Ailio

Mies oranssissa paidassa -juttusarjassa tutustutaan hieman tarkemmin LASBin pelaajiin, heidän taustoihinsa ja peliuriinsa tähän saakka. Ensimmäisenä vuorossa on esimerkin kautta johtava kapteeni Tuure Ailio, jolla riittää arjessa kiirettä salibandyn lisäksi kahden eri työn kanssa.

Helsinkiläislähtöinen keskushyökkääjä Tuure Ailio, 23, otti ensiaskeleensa salibandyn parissa jo alle kouluikäisenä, kun perhesählyn kautta tie vei hiljalleen joukkuetoimintaan ja SSV:n juniorijoukkueisiin.

– En ole ikinä muuta oikein harrastanut, paitsi uintia joskus ihan nappulana. Se oli enemmänkin uinnin opettelua ja kerhotoimintaa, kilpaillut en ole muussa kuin salibandyssa.

– En ole lähelläkään kilpauimaria, ei ole mitään jäänyt niistä opeista, Ailio hymyilee.

SSV:n riveissä mies pelasi aina D-junioreihin saakka, minkä jälkeen kutsui Tapanilan Erä. Juniorivuodet Erässä jättivätkin lähtemättömät muistot, kun menestystä tuli runsain mitoin nii C-, B- kuin A-junioreissakin. Kultamitalit tarttuivat siis kaulaan jokaisesta ikäluokasta.

– Junioripuolella tuli kultaa huuhdottua vähän enemmänkin. Ne olivat hienoja aikoja, kovalla nipulla pelattiin. Niistä joukkueista tuli paljon nykyisin liigatasolla pelaavia pelaajia. Treeneissä oli joka päivä todella kova kilpailu.

Kultaisten juniorivuosien jälkeen Ailion tie vei Erän liigajoukkueen riveihin. Erän ja myöhemmin yhdistymisen kautta syntyneen EräViikinkien riveissä kului kolme kautta ja kaappiin tuli yksi hopeamitali.

Vastuun perässä Lahteen

Kolmen liigakauden jälkeen tuolloin 20-vuotiaalla Ailiolla alkoi nousta pintaan kaipuu muutokseen. Ympyrät olivat käyneet turhan tutuiksi Helsingissä ja vastuu pieneksi EräViikinkien joukkueessa. Niinpä Lahti ja LASB alkoivat käydä houkuttelevaksi osoitteeksi.

– Erän ja Viikinkien yhdistyessä EräViikingeiksi oma roolini jäi hieman pieneksi. Isomman roolin haku oli se isoin syy Lahteen siirtymiseen ja samalla oma itsenäistyminen, kun pääsi omilleen muuttamaan Sitten olin vielä vitsaillen luvannut Kainulaisen veljeksille joskus kun LaSBin liiganousu ei ollut vielä lähelläkään, että nousun tullessa siirryn tänne pelaamaan. Pääsin sitten lopulta lunastamaan lupaukseni, Ailio nauraa.

Tänä syksynä neljännen LASB-kautensa aloittanut Ailio ei ole katunut valintaansa hetkeäkään.

– Tänne tulo on ollut hyvä koulu minulle ihmisenä ja pelaajana. Olen oppinut ottamaan vastuuta itsestäni kentällä ja sen ulkopuolella. Täällä olen saanut myös paljon hyviä ystäviä.

Vastuuta tuli kannettavaksi vielä enemmän viime kaudella, kun käteen iskettiin kapteenin nauha Henri Vilénin siirryttyä valmennustehtäviin. Pelaajien äänestämänä tullut valinta ei Ailiota täysin yllättänyt.

– Iso kunniahan se oli. Olin siihen vähän jo varautunut, kun varakapteenina olin ollut jo edeltävänä vuonna. Sitten seuraavana vuonna Vilu siirtyi valmennushommiin ja toinen varakapteeni Matti Korhonen kakkosdivariin, niin osasi sitä vähän odottaakin.

Kasvanut vastuu toi omat haasteensa tekemiseen aluksi, mutta nyt toisen kauden kapteeni osaa ottaa jo rennosti nauha kädessään. Ailio luottaa johtamisessaan enemmän tekoihin kuin puheisiin.

– Aluksi pelaamaan päästessä yritin ehkä liikaakin kentällä, otin mielessäni liikaa vastuuta ja stressiä hommista. Nyt tuntuu, että olen osannut vähän rentoutua ja nauttia enemmän kapteenin positiivisista tehtävistä kuin stressata vastuualueista.

Vaikea alku kapteeniudelle

Alku ensimmäiselle kaudelle kapteenina ei ollut helppo, sillä tammikuussa 2019 sattunut eturistisidevamma piti miehen poissa peleistä liki kymmenen kuukauden ajan. Alkukauden 2019-2020 LASB pelasi siis ilman kapteeniaan.

– Se oli todella haastava tilanne itselle, kun oli tullut eturistisideloukkaantuminen tammikuussa, enkä päässyt lähellekään kauden alkua peleihin mukaan.

– Välillä tuntui ihan hyvältäkin saada huilata. Niissä hetkissä kun pääsi lajista irti oppi nauttimaan vähän muustakin elämästä. Olin vielä juuri ennen loukkaantumista aloittanut hierojan opinnot, niin jäi aikaa panostaa niihin. En siis aivan tyhjän päälle onneksi jäänyt. Kun pelit alkoivat lähestyä, sitä kävi koko ajan malttamattomammaksi, eikä halunnut enää vain katsoa pelejä sivusta. Se oli turhauttavaa.

– Kesän jälkeen pääsi jo suurimman osan treeneistä tekemään, peliosuudet harjoituksissa jäivät väliin. Arjessa pääsi olemaan jo mukana, mutta se sitten ärsytti, kun kivoin osuus alkoi niin joutui kaukalosta pois.

Pitkän kuntoutuksen jälkeen kapteenin paluu kaukaloon koitti 21.11.2019 vierasottelussa EräViikinkejä vastaan. Paluu oli Ailion osalta onnistunut, kun tämä onnistui heti maalinteossakin. Joukkue tosin hävisi numeroin 3-6.

– En ole varmaan niin paljoa jännittänyt yksittäistä peliä sitten ekojen liigavuosien kuin nyt tuota paluupeliä. Ennen matsia jännitti koko päivän, mutta heti kun askiin pääsi niin jännitys katosi. Se oli erikoinen fiilis.

Kausi oli hänelle kokonaisuudessaan vaikea, kun pelejä tuli vain 11, eikä pistetilikään juuri karttunut. Syitäkin tähän mies löytää.

– En tajunnut edes loukkaantumisen jälkeen, että palatessani peleille olin silloin varmasti urani huonoimmassa kunnossa. Luulin, että tässä on kaikki niin kuin ennenkin, mutta ei ollut. Eturistisiteen jälkeen vihoittelivat takareidet muutamankin kerran. Päätin pistää sitten fysiikan semmoiseen kuntoon, että se kestää kunnolla harjoittelua ja pelaamista. Nyt hyvän ja pitkän kesän jälkeen pitäisi olla paikat kunnossa.

Uuteen kauteen kapteeni lähtee yksinkertaisin ja nöyrin tavoittein.

– Ykköstavoite olisi pysyä ehjänä. Takaisin omalle tasolle pitäisi päästä, kun siihen en viime kaudella yltänyt. Pistetavoitteita ei ole, mutta pyrin tekemään mahdollisimman voittavia asioita kentällä. Ei haittaa vaikka en tehopisteissä pääsisi ihan joukkueen kärkeen, kunhan joukkueen pistetili karttuisi samaan tahtiin kuin nyt. Kapteenin roolissa joukkue edellä, Ailio myhäilee.

Salibandyn lisäksi Ailion arkea täyttävät hierojan työt sekä avustaminen valmennustyökaluyritys CoachToolsissa. Töitä riittää niin paljon kuin jaksaa tehdä ja mies käyttääkin mieluusti vapaa-aikaansa hommia tehden.

– Vapaalla olen aikamoinen kotirotta, koronan myötä vielä pahempi sellainen. Telkkaria tulee katsottua, kun en pleikkariakaan enää oikein pelaa, ja tyttöystävän kanssa vietän tietysti aikaa. Tykkään molemmista työkuvioista ja sählystä, niin vapaa-aikaakin käyttää mieluusti niihin. Tulen vaikka tänne hallille lätkimään tai tekemään ylimääräisiä töitä. Kuulostaa ehkä työnarkomaanilta, mutta en mä sitä ole.

Neljättä kautta Lahessa, toista kautta kapteenina. Koetko olevasi jo lahtelainen, vai oletko vielä hesalainen?

– Kyllä mä ehkä vielä olen hesalainen. Siis stadilainen, Ailio tarkentaa hymyillen.