Otteluennakko: Kauden ensimmäisissä Lahden sunnuntaisaunan löylyissä vastakkain LASB ja Nokian KrP

Viikonlopun toinen mittelö käydään kotona, kun Nokian KrP saapuu LASBin vieraaksi Lahti Energia -areenalle. Kyseessä on oranssipaitojen kauan odotettu kotiavaus.

Nokialaisjoukkue on ollut LASBille vaikea vastustaja viime vuosina, kun viime kaudella tappio niskassa poistuttiin kentältä sekä kotona että vieraissa. Vimeiseen neljään kauteen vastakkain on pelattu kahdeksan kertaa ja voittoja näistä on tullut vain kaksi, niistäkin toinen jatkoajalla.

KrP on viime vuosina noussut tasaisesti sarjataulukossa. Vuosikymmenen alussa seura kamppaili lähinnä sarjassa säilymisestä, kun taas viime vuonna joukkue päsi pudotuspeleihin jo neljännen kerran peräkkäin. Keväällä 2018 kaulaan ripusteltiin pronssimitalit.

Vastustaja tutuksi

Joukkue menetti merkittävimpänä lähtijänä kesällä pitkäaikaisen kapteeninsa Matti Koskelan. Vaikka mies ei maaleja ollut tililleen kahteen kauteen saanut, on menetys varmasti iso vähintään pukukopissa. Muita lähtijöitä olivat hyökkääjät Mikko Immonen ja Samuli Salomaa, sekä puolustajat Niko Kaerla ja Atte Lahti.

Paluupostina tulikin sitten yksi kesän kovimmista värväyksistä, kun Steelers-tykki Nico Jonaeson siirtyi Nokialle. Maajoukkueessakin pelannut Jonaeson löytyykin jo avauskierrosten jälkeen pistepörssin kärkikahinoista kuudella pisteellä.

Jonaesonin lisäksi joukkueen vaarallisimpia pelaajia ovat etenkin hyökkääjät Joona Rantala ja Henri Johanson.

Tällä kaudella joukkue porskuttaa vielä puhtaalla pelillä kolmen ottelun jälkeen, viimeisimpänä keskiviikkona KrP kairasi 8-4 -voiton EräViikingeistä kovalla kolmannen erän nousulla, kun kahden maalin tappioasemasta noustiin neljän maalin voittoon.

LASBin lähtökohdat

Kotijoukkueella ei lauantaisen Jyväskylän reissun jälkeen ole liiaksi palautumisaikaa, kun sunnuntaina pelataan taas. Alla on niukka jatkoaikatappio Happeen vieraana, vaikka voittoonkin oli hyvät saumat. Vastaavanalaisella taistelevalla peli-ilmeellä kamppaillaan pisteistä tosissaan tänäänkin.

Santtu Pohjonen pelasi maalillaan totutun vahvan ottelun ja tehomiehinä häärivät Miska Mäkinen kolmella pisteellään sekä Joonatan Surakka kahdella. Parhaan pistemiehen Tupla-paita nähdään siis yhä Mäkisen päällä.

-Hyökkäysvoimainen ja ratkaisuhaluinen joukkue tulee vastaan. Heidän pelaajilla on halua ja taitoa ratkoa ja tehdä maaleja. Uskon, että samantyyppinen peli tulee kuin Happeeta vastaan, päävalmentaja Kalle Tyrkäs pohtii.

Alkukausi on ollut LASBilta vahva, kun kolmen vieraspelin jälkeen kasassa on seitsemän pistettä yhdeksästä mahdollisesta. Asetelmat ovat siis hyvät lähteä kartuttamaan pistepussia entisestään kotikentällä.

-Tähänastiseen pistesaaliiseen pitää olla tyytyväinen, ei muuta kun uutta matoa koukkuun vaan. Todella hienoa päästä kotiyleisön eteen reissupelien jälkeen!

LASB- Nokian KrP sunnuntaina Lahti Energia -areenalla klo 17.00. Ottelu on nähtävissä myös Ruutu+:n kautta.

Tulethan ajoissa hallille ja noudatat turvallisuusohjeita saapuessasi, ohjeet on koottuna erilliseen juttuun.

Otteluliput ostettavissa hallin lippuluukulta 1h ennen ottelun alkua. Myös kausikortteja voi ostaa ottelusta ja aiemmin ostetut kausikortit voi lunastaa lipunmyynnistä.

Lippujen hinnat:

Aikuinen 14€

Opiskelija, varusmies, eläkeläinen 10€

lapsi 7-16v 5€

alle 7v ilmaiseksi

LASBin junioripelaajat ilmaiseksi

SB Heinolan junioripelaajat (alle 16v) ilmaiseksi jäsenkorttilla

SB Heinolan kausikortilla aikuisten lippu 10€