Otteluraportti: Hämeen derbyn avausosasta pisteet Lahteen

Viikon tauon jälkeen pelattiin jälleen Lahti Energia -areenalla huippusalibandya, kun LASB ja Steelers kohtasivat sunnuntaipäivän mittelössä. Ottelu meni pitkälti kotijoukkueen komennossa, vaikka vieraat ajoittain pääsivätkin kiusaa tekemään. Loppulukemat merkittiin kotijoukkue LASBin hyväksi 5-2.

Ottelun alussa hieman tunnusteltiin ja molemmat joukkueet saivat vaarallisia maalipaikkoja. Steelers sai mahdollisuuden yrittää ylivoimalla reilun viiden minuutin pelin jälkeen, kun Joonatan Surakka komennettiin istumaan rangaistusta mailaan lyönnistä. Tämä selvitettiin ja peli jatkui tasaisena. LASB kävi lähellä maalintekoa useaan otteeseen ja kolisutti tolppiakin ennen kuin Perttu Koljonen sai iskettyä ensimmäisen maalin maajoukkuevahti Eero Kososen selän taakse. Erätauolle lähdettiin 1-0 -lukemissa.

Toinen erä jatkui yhtä lailla LASBin hallinnassa. Pidempiä hyökkäyspään myllytyksiä nähtiin ja Steelers turvautui pitkälti vastahyökkäyksiin, mutta Santtu Pohjonen nollasi Steelersin paikkoja useampaan otteeseen. Helpottavan toisen maalin pääsi viimeistelemään Julius Lehto, mutta iloa ei riittänyt pitkään, sillä Steelersin Teuvo Kinnunen iski nopean kuittauksen 50 sekuntia Lehdon maalin jälkeen. Vielä pari minuuttia tästä oranssipaidat ottivat kahden maalin kaulan uudestaan, tällä kertaa Joonatan Surakan maalilla.

Päätöserässä johtoasemaa varmisteltiin vielä Tino Nivalan maalilla, jonka jälleen Steelers pääsi jälleen kuittaamaan nopeasti, kun minuutin päästä Roope Yrjänen pääsi yllättämään Pohjosen. Vieraat yrittivät vielä loppukiriä, mutta se jäi vaisuksi. Kolme minuuttia ennen pelin päätöstä Steelers lähti yrittämään kuudella kenttäpelaajalla, mutta yrityksestä huolimatta tulos jäi puuttumaan. Perttu Koljonen pääsi laittamaan ottelulle sinetin lyömällä pallon tyhjiin viimeisellä sekunnilla.

– Tasapainoinen matsi, peli oli meillä koko ajan rukkasessa, vaikka ero ei maalien valossa ehkä niin selkeä ollutkaan. Missään kohtaa ei tuntunut, että olisi ollut mitään hätää. Hyvin pysyttiin pallossa ja saatiin tuotettua paikkojakin hyvä määrä, maalien makuun jälleen päässyt Koljonen tuumaa pelin jälkeen.

Paikallisvastus Steelers lukeutui niihin joukkueisiin, joilta LASBin on liki pakko ottaa pisteitä säilyäkseen sarjan kärkipäässä. Hyvän alkukauden myötä oranssipaidat olivat selkeä ennakkosuosikki otteluun, mikä ei aivan jokapäiväistä ole ollut.

– Puhuttiin peliä ennen kyllä asetelmasta, mutta peli näytti sen, että se ei meille ollut mikään ongelma. Sopii ennakkosuosikin asemakin meille ihan hyvin.

Nyt joukkueella on edessään liki kaksi viikkoa ilman pelejä, kun seuraava ottelu on edessä vasta perjantaina 23. lokakuuta. Edessä on tehokasta harjoitteluaikaa, jota ei liiemmin ole alkukaudesta ollut.

– Liigan alku on ollut pelien puolesta meille aika tiivis, enemmän on mennyt aikaa edellisistä peleistä palautteluun ja seuraavaan valmistautumiseen.

– Mennään fysiikkapuolella vähän kovempaa, pelillisesti kääntöpeliä ja pallonhallinnan kautta paikkojen luomista ja hyökkäysalueen hyökkäyspeliä terävöitetään, Koljonen summaa tulevan viikon ohjelman.