Otteluennakko: Kärkijoukkueiden vierailut jatkuvat turkulaisten visiitillä

Viikon toinen ottelu on luvassa perjantai-iltana Suurhallilla, kun TPS saapuu vuorostaan mittaamaan oranssipaitojen syysvirettä. Helppo iltapuhde ei ole luvassa tälläkään kertaa, kun TPS löytyy sarjataulukon sijalta viisi vain kolme pistettä LASBin perässä. Turkulaisilla on lisäksi kolme ottelua vähemmän pelattuna lokakuun lopulla joukkueessa todetun koronavirustartunnan tuoman karanteenin takia.

Vastustaja tutuksi

Turkulaisten kausi on alkanut tuloksellisesti vahvasti, kun kahdeksasta pelatusta ottelusta joukkue on voittanut setsemän ja hävinnyt vain sarjakärki Classicille. Lahteen joukkue saapuu kuuden ottelun voittoputkessa. Toissa kauden hopeamitalistin riveistä löytyy muutama kovempi pistenikkari, kun ykkösketjun Miko Kailiala ja kakkosen Mikko Hautaniemi hätyyttelevät kahden pisteen ottelukohtaista pistetahtia. Paremmin TPS kuitenkin tunnetaan puolustuspelistään.Joukkue onkin päästänyt vähiten maaleja koko sarjassa, vasta 33 ennen perjantaita.

– Varmasti todella fyysinen kamppailu tulossa. TPS on fyysinen joukkue, varsinkin heidän pakistostaan löytyy todella kovaa kalustoa. He puolustavat todella tiiviisti, sen murtaminen on meille haaste, LASBin valmentaja Henri Vilén luonnehtii.

LASBin lähtökohdat

LASB puolestaan on ensimmäistä kertaa tällä kaudella tappioputkessa, kun häviöt on merkitty tilille Indiansia ja Classicia vastaan. Keskiviikon kirvelevä tappio tamperelaista suurseuraa vastaan on yhä tuoreessa muistissa ja tämän uskotaan olevan voimavara oranssipaidoille.

– Puhuttiin kopissa, että perjantain peliin halutaan vähän vihan tunnetta mukaan Classic-matsin lopputuloksesta, hyvällä asenteella tuntui jätkät syttyvänkin. Uskon että TPS:aa vastaan on nälkäinen ryhmä kehissä, Vilén kertoo.

Classicia vastaan hyvin pärjääminen luokin varmasti uskoa joukkueeseen. Kun kärkijoukkueen kanssa pystyy kamppailemaan tasaväkisesti, pystytään voittamaan kenet tahansa. Tuttu tiivis puolustuspeli ja napsu lisää tehokkuutta viimeistelyyn niin TPS:aakin vastaan joukkue voi olla vahvoilla.

– Keskiviikkona meidän hyökkäyspeli oli ihan OK-tasolla, ei mitään loistavaa, mutta kelvollista. Sillä pystytään varmasti Tepsiäkin horjuttamaan, mennään simppelisti sisään ja hyökkäyspäässä omien vahvuuksien kautta voittoja. Tottakai älyttömän tiivis puolustus taas tarvitaan. Nautitaan kun päästään haastamaan kärkijengejä, Vilén päättää.

LASB-TPS Lahti Energia -areenalla perjantaina 13.11. klo 18.30 alkaen.

Liput myy ennakkoon tiketti.fi tai lippuluukulta tunti ennen ottelua. (https://www.tiketti.fi/lasb-2020-2021-kotiottelut-lahti-energia-areena-lahti-lippuja/72009)

Ottelussa on yli 15-vuotiaille maskipakko! Tutustuthan muihin turvallisuusohjeisiimme: https://www.lasb.fi/2020/10/04/lasbin-kotiotteluiden-turvallisuusohjeet/

Ottelu on nähtävissä VeikkausTV:n lähetyksenä.