Mies oranssissa paidassa: Lauri Palvaila

Otteluohjelman kääntyessä hieman kevyemmäksi on jälleen aika tuoda esille oranssipaitojen elämäntarinoita. Tällä kertaa on vuorossa Mr. Beaninakin tunnettu puolustuksen yleismies Lauri Palvaila, joka on noussut liigatasolle merkittävien junioriputkien ulkopuolelta. 

Lauri Palvaila luutii nyt neljättä kauttaan LASBin takalinjoilla. Energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi opiskelevan sysmäläisen tie salibandyn pääsarjatasolle ei ollut nuoruudessa missään määrin selvä. Lapsuuden ykköslajina oli hiihto sekä kesäisin yleisurheilu. Motivaatio hiihtoon lopahti kuitenkin yläasteiässä.

– Hiihto loppui yläasteelle mentäessä. Nostin kädet pystyyn siinä vaiheessa kun olisi pitänyt alkaa tosissaan yksilönä harjoittelemaan. Ei musta yksilöurheilijaa olisi koskaan tullut, joukkueurheilu on enemmän oma juttu. Kun olisi pitänyt laittaa köysi lanteille ja lähteä vetämään rengasta metsään tunniksi, niin ei oikein maittanut, Palvaila, 26,  muistelee.

Salibandyn hän aloitti ala-asteella perinteisissä sählykerhoissa, mistä homma jatkui paikallisen Bandy Boys-88:n juniorijoukkueeseen. Junioripelit jatkuivat aina yläasteen loppuun, jolloin ikäluokan joukkue hajosi pelaajien kaikotessa paikkakunnalta. Palvaila pääsi tuolloin pelaamaan aikuisten vitosdivaripelejä kahden kauden ajan, mutta panostus ei ollut aivan tapissaan.

– Vitosdivarista ei juuri muistikuvia ole. Ei tullut aivan kaikissa turnauksissa käytyä, kun tuli tehtyä vähän muuta nuoren miehen hölmöilyä tuohon aikaan.

18-vuotiaana tuli eteen debyytti kakkosdivarin puolella, eikä sekään vielä aivan ammattimaista tekemistä ollut. Pelejä kuitenkin tuli alle.

– Siellä vierähti kolme kautta ja muun muassa Matti Korhonen oli meillä myös pari kautta. Hän pääsi LASBiin ja itse pelasin vielä vuoden BB-88:ssa. Tuohon aikaan valmentaja lähinnä kertoi millä kentillä pelataan, pakit oli pakkeja ja hyökkääjät hyökkääjiä. Peli oli sellaista, että kyllä siellä ainakin puolustamaan oppi, Palvaila kertoo.

Uudet mahdollisuudet Lahdessa

Muutto Sysmästä Lahteen oli edessä parikymppisenä ja tuo siirto avasi uusia mahdollisuuksia myös palloilu-uralle, Lahdessa kun oli hieman laajemmat mahdollisuudet pelata.

– Kyselyä tuli tuolloin PHSB:ltä, nykyiseltä Pelicans SB:ltä, että haluaisinko tulla heille pelaamaan kakkosdivariin. Päädyin sinne ja hyvä valinta oli lähteä. Siellä pelasi monia tulevia LASBin pelaajia, kuten Jesse Arola, JP Auroila ja Juuso Vesanen. Se oli kivaa aikaa, oli hyvä porukka ja päästiin Divarin karsintoihin asti.

Onnistuneen PHSB-kauden jälkeen Palvailalle aukesi uusia ovia, kun kiinnostusta tuli LASBin liigajoukkueen suunnalta. Mahdollisuus liigapaikasta havahdutti sysmäläistä myös elämäntapamuutokseen, kun vuosia jatkunut tupakointi tuli päätökseen liigamahdollisuuden auettua.

– Seitsemän vuotta taisin yhteensä tupakoida, se loppui siihen, kun Mika Virtanen kysyi try-outille LASBiin. Oli se totta kai muutenkin pyörinyt mielessä, että hyvä olisi lopettaa, mutta se konkretisoitui siihen, kun sai mahdollisuuden tulla liigarinkiin.

Divarijyrän siirtyminen pääsarjatasolle oli haastava, mutta onnistunut. Paikka tuli peruspuolustajana, mutta kehitystä on tullut myös pallollisessa pelissä vuosien aikana. Vaikeuksiakin on riittänyt.

– Kehitystä on varmasti tapahtunut paljonkin, niin fysiikassa kuin pelillisellä puolella. Kehityskäyrä on ollut aika pystyssä varsinkin alkuvaiheessa. Ilja Pantzar puhui viime kaudella, että pitää osata asennoitua siihen, että kehityskäyrä ei välttämättä jatku niin pystysuorana koko aikaa. Kun tottuu siihen, että kaikki onnistuu ja kulkee hyvin, niin voi olla vaikeaa käsitellä sitä, kun se oma katto tuleekin vastaan. Sen kanssa on ollut vähän ongelmia, ei ole aina maistunut tekeminen niin hyvin kun onnistumiset ovat jääneet vähiin. Muiden pelaajien esimerkki ja valmennuksen vaatimustaso on auttanut käsittelemään sitä. On oppinut sen, että riittää kun tekee parhaansa eikä tarvitse miettiä onko kehittynyt vai ei, Palvaila pohtii kipukohtia.

Ensimmäiset Lahden vuotensa mies teki pelaamisen ohella töitä kaivinkoneen ohjaimissa ja arki oli hyvin hektistä. Kova tahti työn ja harjoittelun kanssa vaati veronsa.

– Silloin koeteltiin rajoja, kun harjoitteli kovaa, teki töissä pitkää päivää ja viikonloppuisin lepäsi huonosti ja otti kuppiakin välillä. Yhtenä aamuna töissä iski jonkinlainen stressireaktio, että alkoi tuntua rintakipua ja hengenahdistusta ja mentiin siitä ambulanssilla sairaalaan. Sydämessä ei ollut käyrät kohdallaan. Silloin tajusin, että jotain on tehtävä toisin, eikä voi pyöriä vain tässä oravanpyörässä.

– Elämänhallinnan parantamisen kanssa on iso työ ollut monessa suhteessa, on pystynyt panostamaan lepoon ja jättämään riekkumisia vähemmälle viikonloppuisin. Lepo on tärkeä ja kouluun pääseminen on helpottanut elämän aikatauluttamista paremmin, Palvaila kertoo.

Jatkuvaa kehitystä

LASBin matkassa Palvaila kokee kehittyneensä pelaajana suuresti, vaikka pohjalla on edelleen vankat peruspuolustajan taidot. Pallolliset ominaisuudet ovat tulleet hyvin mukana.

– Olen nykyään enemmän myös pallollinen puolustaja, enkä niin yksipuolinen peruspuolustaja. Rohkeampi varmaan pitäisi olla, että tehoja tulisi. En tiedä, onko musta siihen tehopuolustajan rooliin, enkä toisaalta tiedä monta niitä tarvitsee joukkueessa ollakaan. Olen vain tällainen mikä olen, en tiedä millainen pitäisi olla, Palvaila pohtii.

Tällä kaudella mies on pelannut vakituisesti vankkaa fanien suosiota nauttivan Patrik Laitisen puolustajaparina ja kaksikon yhteispeli on pimentänyt lukuisia tehokkaita vastuksia.

– Meidän yhteispeli menee hyvin, ollaan molemmat vahvoja kaksinkamppailijoita. Vastustajan hyökkääjillä ei varmasti ole kivaa meidän kanssa vääntää. Kaikkemme tehdään sen eteen, ettei omissa kolise ja ruokitaan hyökkääjiä. Meillä on hyvä kombo, tykkään pelata Patrikin kanssa.

Monilla muilla joukkuekavereilla on taskussa mestaruuksia nuorten joukkueissa niin seurajoukkue- kuin maajoukkuetasoilta, mutta Palvailan kohdalla tällaisia saavutuksia ei ole nostaa uran varrelta. Miehen suurin saavutus lienee lähtökohdista huolimatta nykypisteeseensä pääseminen.

– Se vähän harmittaa, kun on kuullut tarinoita näistä A- ja B-nuorten mestaruuksista, kun ei itse tullut niitä pelattua. Ei ole oikein mitään saavutuksia itsellä, kun ei pudotuspeleissäkään ole ikinä tullut oltua. Divarikarsinnat oli aika lähellä playoff-henkeä, ne olivat toki hienot. Saavutus on ehkä tämä liigapaikan vakiinnuttaminen ja täällä kehittymään pystyminen.

Tavoitteiden puolesta mies menee joukkue edellä, mutta myös henkilökohtaiset saavutukset kiinnostavat.

– Toivon, että tässä joukkueena menestyttäisiin. En tiedä millä aikavälillä, tuskin tänä vuonna vielä kannua nostetaan, mutta se voi hyvinkin olla lähitulevaisuudessa mahdollista. Ammattilaisuus tai puoliammattilaisuus kiinnostaa myös ja ulkomaat houkuttelevat. Iso tavoite on myös saada opinnot pakettiin ja päästä rakentamaan työuraa pelikentän ulkopuolella.

Mr. Bean

Persoonana sekä huolettomaksi että tunnolliseksi itseään kuvaava Palvaila on saanut lempinimen brittiläisen komediahahmo Mr Beanin mukaan. Tarinoiden mukaan miehelle sattuu ja tapahtuu paljon, eikä hän sitä itsekään kiellä.

– Olen sitä mieltä, että toisille vain sattuu enemmän kuin toisille ja taidan itse kuulua siihen osuuteen, joille sattuu enemmän. On sattunut kaikenlaista ja tulee varmaan sattumaan jatkossakin. Kai se nimi vähän kasvonpiirteistäkin juontaa, Palvaila nauraa.

Myös tiettyä uhoa persoonasta löytyy, sillä Palvailalla on usein tapana lyödä vetoa esimerkiksi joukkuekavereiden kanssa erinäisistä asioista. Useimmiten mies joutuu itse maksumieheksi näissä.

– Joskus ehkä luulee itsestään liikoja, taitaa tälläkin hetkellä pari eri vetoa päällä, ainakin tehopisteisiin liittyen. Aika kaukana ollaan tällä hetkellä siitä tavoitteesta, mistä tuli vetoa lyötyä. Tuli joskus uhottua joukkuekavereille, että teen enemmän tehopisteitä samassa pelimäärässä kuin Kaapo Savinainen (pelannut liigatasolla mm. NST:n ja Happeen riveissä), jonka joukkue tuli joskus päihitettyä lukioiden välisissä salibandypeleissä. Harmikseni hän on kuitenkin tehnyt yllättävänkin paljon tehoja, 73 pinnaa 154 otteluun. Laskin viime kauden päätteeksi, että pitäisi tässä tehdä piste per peli -tahdilla, että saisin sen kiinni, eikä ihan siinä tahdissa nyt olla. Pientä painetta alkaa tulemaan loppukautta kohden, Palvaila tuumii.

– On myös joitain vetoja joutunut maksamaankin, aika paljon on tullut takkiin. Joskus vuosi sitten kun penkkitulokset nousi kesätreenin aikana, niin taisin möläyttää, että minä ja Perttu Koljonen nostetaan 100kg penkistä tai maksetaan 50e sakkokassaan. Perttu ei tähän sanonut juuta eikä jaata, vedin sen vain siihen mukaan. Eihän se satanen noussut, mutta ollaan yritetty selitellä, että ei ollut puhe, että minkä kauden alla tähän pitää päästä. Maksamatta tuo on vielä.

Mitä LASB ja lasbilaisuus sinulle merkitsee, Lauri Palvaila?

– LASB on vähän toinen perhe, on mulla Lahessa muitakin kavereita kuin joukkuekaverit, mutta pelikavereista on tullut pitkälti parhaita kavereita. Vietetään paljon vapaa-aikaa yhdessä, täällä on helppo olla.

– LASBin yhteisö on myös ainutlaatuinen. Näin maalta tulleena talkootyöt ovat tuttuja ja olen itsekin mielelläni talkoissa mukana aina tarpeen vaatiessa ja ajan salliessa, koska se jos mikä kasvattaa yhteishenkeä. Varmaankin paras tapa kiittää kaikkia seuran eteen hommia painavia on tuoda joukkueena menestystä.