Otteluraportti: Kauden heikoin puolustuspeli riitti voittoon – Antti Ripatille ensimmäinen voitto liigatasolla

LASBin ja sarjanousija Jymyn historian ensimmäinen kohtaaminen oli vauhdikas peli, joka jätti paljon toivomisen varaa varsinkin kotijoukkueelle. Maaleja mätettiin puolin ja toisin ja erityisesti LASBin päätyyn enimmäkseen aivan liian helposti. Ensimmäisen pelinsä tällä kaudella oranssien maalilla torjunut Antti Ripatti ei paljoa maaleille mahtanut, mutta tuloksena joka tapauksessa miehen ensimmäinen voitto liigatasolla, numeroin 9-7.

– Puolustuspäässä oltiin tosi heikkoja, ei voitettu kaksinkamppailuja ja sitä kautta kaveri sai maaleja pitkin peliä. Rippeä ei maalissa autettu joukkueen toimesta ollenkaan, maalin kulmilta ja edestä hakattiin se neljä maalia sisään, kyllä ne on jonkun muun otettava kuin veskarin. Irtopalloissa järjestäen oli kaveri ensimmäisenä, se ei meidän puolustuspään pelaamisella pitäisi ikinä olla niin. Puolustuspeli oli kauden heikointa, valmentaja Henri Vilén analysoi.

Ensimmäisessä erässä maalinteon aloitti vierasjoukkue, kun neljän minuutin pelin jälkeen ykkösketjun Niko-Arttu Perälä ja Tommi Hakala käyttivät Patrik Laitisen pallonmenetyksen hyväkseen. Laitinen pääsi kuittaamaan virheensä erän puolivälissä, kun tämä toi LASBin tasoihin ottelussa. Erän loppuun vieraat siirtyivät vielä uudemman kerran johtoon ylivoimalla, kun LASBin nelikko unohti Perälän täysin vapaaksi takatolpalle. Petteri Hämäläinen syötti vapaalyönnin suoraan hänelle ja Perälä ei juuri voinut erehtyä.

– Eka erä oli taas vaikea. Jätkät puhuivat kopissa pelin jälkeen, että josko nyt alettaisiin oppia näistä. Pari kertaa koitettu huonolla avauserällä lähteä peliin, jos nyt opittaisiin kun vasta on sukat märkinä selvitty. Jatkossa niihin on saatava skarppaus.

Toiseen erään LASB tuli taas paremmalla jalalla, kun alkupuoliskon ylivoimalla Perttu Koljosen tykki toi ylivoimalla oranssit tasoihin. Muutama minuuttia tasatilanteesta saatiin nauttia, kunnes vieraat ottivat jälleen johdon Miika Pollarin putatessa pallon maaliin Hannu Palomäen ovelasta syötöstä maalin eteen. Miikka Pentikäinen toi LASBin jälleen tasoihin 12 minuutin pelin jälkeen Joonatan Surakan tarkasta poikkisyötöstä. Koljonen viimeisteli vielä johtomaalin viimeisellä minuutilla Ossi Lallukan maalin etunurkkaan. Lallukka otti pelissä useampia huipputorjuntoja ja piti joukkuettaan ajoittain mukana pelissä ja otti yhteensä 30 torjuntaa. Heikommalla maalivahtipelillä Jymy olisi voinut jäädä kelkasta paljon aiemmin.

– Viimeistelytehokkuus ei ollut pelkkää meidän huonoutta hyökkääjiltä, vaan kaverin kassari otti tosi monta huippukoppia ja piti Jymyn pelissä mukana läpi illan. Hyvä ja hatunnoston arvoinen peli häneltä.

– Oli onneksi taas nouseva käyrä pelin mittaan yleisesti, energiatasoilla, kaksinkamppailuissa ja pallollisesti. Siihen täytyy olla tyytyväinen, Vilén kommentoi.

Kolmannessa erässä maaleja jälleen riitti. Tiitus Salokankaan toinen liigamaali varmisteli kotijohtoa jo kahteen maaliin, mutta seuraavaan seitsemään minuuttiin Jymy puski rinnalle ja ohi. Maaleja vaihdeltiin vielä puolin ja toisin ja pitkään näytti siltä, että 7-7 -tasalukemissa mennään jatkoajalle, mutta Koljosen hattutemppumaali vei LASBin johtoon 15 sekuntia ennen erän loppua. Siitä Jymy ei enää toipunut, vaan Tino Nivala viimeisteli viimeisellä sekunnilla loppulukemat tyhjään verkkoon.

– Kolmannessa erässä näkyi, että kaveri alkoi pikkuisen väsymään ja oli perässä vähän kaikessa. Ihan niitä asioita näkyi hyökkäyspäässä mitä haluttiin nähdäkin, laatupaikkoja pystyttiin rakentamaan, mutta ei valtavalla prosentilla pystytty viimeistelemään. Aika monta maalia enemmän olisi voinut olla taululla jo aikaisemmassa vaiheessa, niin olisi ollut helpompi päivä ja kaveri olis joutunut avaamaan itseään enemmän kuorestaan. Nyt päästettiin heidät roikkumaan mukana aivan turhan pitkään,Vilén harmittelee.

Tyytyväinen esitykseen ei ollut myöskään Perttu Koljonen, vaikka viiden pisteen iltaa mies viettikin.

– Kokonaisuutena ei voi kovin tyytyväinen esitykseen olla. Vähän oli vaikeaa ja aika verkkainen lähtö peliin. Kunnon henkeä ei oikeen missään vaiheessa saatu päälle. Ehkä sekin jotain kertoo joukkueesta, että pystyttiin ottamaan pisteet heikommallakin esityksellä. Siihen täytyy olla tyytyväinen, kertoo henkisestä kovuudesta kun pystyy noin lopussa kääntämään pelin, Koljonen tuumaa.

Seuraavaan otteluun on taas runsaasti aikaa valmistautua, kun seuraava peli on edessä kotiaskissa viikon päästä sunnuntaina. Tuolloin vastaan asettuu Tikkurilan Tiikerit.

Kuva: Petteri Laine.