Otteluraportti: Näätäluolasta lähdettiin kotiin ilman saalista

Raholassa nähtiin F-liigan kärkipään kamppailu, kun LASB ja Nokian KrP mittelivät paremmuudestaan. Kaksi ensimmäistä erää olivatkin tasaista vääntöä, mutta kolmannessa kotijoukkue meni menojaan eikä paremmuudesta jäänyt jossiteltavaa KrP:n pitäessä pisteet kotonaan loppuluvuin 9-3.

– Kaverille ihan ansaittu voitto kokonaisuudessaan. Kaksi erää oltiin hyvin pelissä mukana, kolmas oli sitten synkkä näytös, Henri Vilén huokaa.

LASB lähti otteluun erittäin pirteällä jalalla ja oli selkeästi hallitsevampi osapuoli ensimmäisen erän alkupuoliskolla. Vahva paine pakotti KrP:n rikkomaan jäähyn arvoisesti ja seuraavalla ylivoimalla Joonatan Surakka avasi ottelun maalihanat Perttu Koljosen syötöstä. Hiljalleen ote alkoi siirtyä kotijoukkueelle ja Santtu Pohjonen joutui ottamaan isoja torjuntoja johdon suojelemiseksi. Lopulta KrP:n paine johti maaliin, kun Tupla-paitaa kantanut Joona Rantala pääsi rokottamaan.

Vielä puolitoista minuuttia ennen loppua Joni Puolakka pääsi iskemään kauden toisen maalinsa ja ottamaan johdon takaisin vierailijoille. Tästä ei kuitenkaan ehditty kauaa nauttia, kun Jere Mattilan laukaus pomppi epäonnisesti Pohjosen taakse.

– Ekassa erässä oltiin heikkoja pallollisesti. Eka kymppi oli ihan OK, mutta jälkimmäisellä luovuttiin paljon pallosta eikä maltettu sillä pelata. Siten tuli aika puolustusvoittoinen loppuerä. Tasatilanne erätauolle lähdettäessä mairitteli meitä.

Toistakin erää pelattiin tasaisissa merkeissä  ja LASB teki jälleen erän ensimmäisen maalin, kun Puolakka niittasi illan toisensa erän puolivälissä. Pitkään näytti hyvältä maalin vierasjohdossa pelattaessa, kunnes KrP iski kaksi salamamaalia erän loppupuolella 20 sekunnin sisällä. Maalareina liigan ennätysmies Henri Johansson ja kapteeni Vili Liponen. Johanssonin maali oli myös nokialaisjoukkueen 2000. runkosarjamaali liigatasolla.

– Toiseen erään tehtiin muutoksia karvaukseen aktivoittamalla sitä. Se toimi ihan hyvin ja saatiin rikottua kaverin avauspeliä sillä. Ei oltu enää niin ongelmissa heidän karvin kanssa ja parannettiin pallollista peliä. Hävittiin se erä maalilla, mutta luotiin kyllä riittävä määrä tekopaikkoja, joista olisi voinut jonkun lisämaalin tehdä.

Jos toisen erän loppu oli murheellinen, kolmas erä sitä vasta olikin. KrP mätti viisi maalia ensimmäiseen kymppiin ja ne viimeistään tappoivat pelin. LASB sai vielä rangaistuslaukausta ja ylivoimatilaisuuttakin, mutta nämä eivät tulosta tuoneet. Peliä ei saatu enää oikeille raiteille, vaan kotijoukkue vei pelin lopulta loppunumeroin 9-3.

– Kolmanteen erään aika synkkä alku, maalin takaa-ajo muuttui heti kahdeksi maaliksi ja perään kolmeksi. Kuvasti vähän koko erää, että hävittiin kaksinkamppailut ja kaveri oli vain nälkäisempi. Oltiin kaksinkamppailuissa ja irtopalloissa tosi paljon kaveria jäljessä. Sittenhän niitä maaleja tuli tasaiseen tahtiin, aika tekemätön paikka, Vilén harmittelee.

– Aina se näitä huippujengejä vastaan on vaikeaa lähteä muutaman maalin takaa räpistelemään. Maalin tai kahden päästä se on vielä tehtävissä ihan omalla sapluunalla. Nostettiin karvia, sitten alkoi tiloja syntyä. Oltiin vähän lapasia kaksinkamppailuissa ja kaveri vei peliä siitä eteenpäin, hän summaa.

Samoilla linjoilla on myös pirteän pelin pelanneen kolmosketjun JP Auroila, jolla oli pelissä parikin tonttia iskeä palloa häkkiin.

– Kaksi erää oltiin hyviä ja taisteltiin voitosta. Kolmannessa kaveri pisti alkuun paikoista pallot maaliin ja sen jälkeen me jäädyttiin aika pahasti. Koitettiin saada painetta niiden päähän ja siitä aukesi sitten  omiin paikkoja. Hyvällä prosentilla viimeisteli vastustaja. Kahden erän jälkeen maalipaikat oli aika tasan. Jos oltaisi paremmin viimeistelty, niin peli olisi ollut meidän, Auroila pohtii.

Vastus ei juuri helpotu seuraavaan otteluun, kun lauantaina Lahti Energia -areenalle saapuu Oilers. Paljon täytyy peliä parantaa, jotta voittosarake saadaan avattua vuodelle 2021.

– Omaa pallollista peliä pitää parantaa, oltiin etenkin hyökkäyspäässä tänään aika heikkoja. Kaksinkamppailuissa pitää olla kovempia ja sitä kautta voittaa palloa itselle ja olla pallossa enemmän. Sitä kautta voidaan olla pelissä mukana. Tehdään normaaleja omia hommia ja annetaan 110% itsestämme joka jätkä, niin sen pitäisi riittää, Vilén paaluttaa.

Kuva: Esa Takalo.