Koljonen ja Pohjonen antoivat hyviä näyttöjä maajoukkueleirillä – ”Suhteellisen kova leiri oli, kun porukkaa oli melko vähän”

Menneellä viikolla oranssipaidat viettivät pelitaukoa ja treeniviikkoa, mutta viikonloppuna Eerikkilässä pelattiin maajoukkueen harjoituspelejä. LASBista mukaan oli kutsuttu toista kertaa tällä kaudella Perttu Koljonen sekä ensimmäistä kertaa miesten maajoukkueen mukana ollut Santtu Pohjonen. 

Pohjosen maajoukkuekutsua oli salibandyväen keskuudessa odoteltu jo jonkin aikaa palkinnoksi viime kausien otteista, ja vihdoin helmikuussa 2021 oli sen aika. Pohjonen oli esimerkiksi Pääkallo.fi:n kärkinimenä syksyn listauksessa pelaajista ilman maajoukkue-esiintymisiä. Mies itse ei kutsua varsinaisesti odottanut.

– Kutsu kyllä vähän yllätti, en itse odottanut sitä, mutta en toki valitakaan kun se kohdalle tuli, Pohjonen sanoo.

– Viimeisestä maajoukkuekutsusta taisi tulla jo seitsemän vuotta täyteen, niin lämmitti tämä mieltä. Pääsi katsomaan omaa tasoaan ja kehityskohtiaan. (Maajoukkueen maalivahtivalmentaja Henri) Toivoniemen kanssa tarkasteltiin sijoittumista ja liikkumista, niissä on vielä tekemistä, että saisi toispuoleisuutta pois. Sain hyviä vinkkejä miten sitä lähteä korjaamaan, Pohjonen jatkaa.

Kaksipäiväisellä leirillä pelattiin molempina päivinä yksi leiriryhmän välinen ottelu ja vedettiin yhdet lajitreenit. Perjantain ottelu oli 3x15min -mittainen ja lauantain täysimittainen. Lauantainen ottelu lähetettiin suorana Salibandyliiton YouTube-kanavalla.

– Kaksi peliä pelattiin, ensimmäinen meni itseltä tosi hyvin, toinen vähän heikommin. Ihan OK suoritus kokonaisuutena. Itse pääsin sentterin paikkaa pelaamaan pitkästä aikaa, se oli mukavaa. Suhteellisen kova leiri oli, kun oli melko vähän porukkaa. Pelattiin kahdella sentterillä kaksi peräkkäistä peliä, tuntee kyllä jaloissa hommia tehneensä. Pitää perjantaihin mennessä saada jalat auki, Koljonen summaa.

Usein leireillä on tiettyjä pelillisiä teemoja, joihin rupeamalla keskitytään. Tällä kertaa sellaisia ei niinkään ollut, vaan haussa oli vain kovat pelit ja tutustuminen.

– Ei ollut mitään erityisiä teemoja tällä kertaa, yleisesti vaan saatiin maajoukkuetapahtuma ja jätkät pääsivät näkemään toisiaan ja kokemaan kansainvälisen tason peliä, Koljonen sanoo.

Sekä Pohjonen että Koljonen olivat pääosin tyytyväisiä omiin suorituksiinsa leirillä. Seuraavat leiritykset ovat edessä kesällä ja sitä ennen runkosarjan loppu ja pudotuspelit ovat loistavia paikkoja antaa lisänäyttöjä. Niin molemmat veijarit aikovatkin tehdä.

– Toivottavasti alkavissa pleijareissa on sitten oma panoksensa tuolta maajoukkuepuolelta. Playoff-pelit ovat hyviä paikkoja antaa näyttöjä maajoukkuevalmennukselta, virtaa ja lisälatausta tulee ehdottomasti sitä kautta, Koljonen tiivistää.

Kuvat: Ville Vuorinen.