Santtu Pohjonen jatkaa LASBin maalilla monivuotisella sopimuksella!

F-liigan parhaimpiin maalivahteihin ja oranssipaitojen joukkueen kulmakiviin lukeutuva Santtu Pohjonen on solminut jatkosopimuksen LASBin kanssa. Sopimus on mallia 2+1 -vuotta, eli se kattaa seuraavat kaksi kautta ja sisältää option kolmannesta vuodesta.

– Olemme iloisia Santun halutessa jatkaa oranssisydämissä pitkällä sopimuksella. Hän kuuluu jo nyt maailman parhaiden maalivahtien joukkoon ja potentiaalia kehittyä vieläkin paremmaksi on olemassa rutkasti. Santtu antaa meille mahdollisuuden taistella pisteistä joka ilta, urheilujohtaja Teemu Varis kommentoi mieluisaa jatkosopimusta.

– Fiilikset ovat todella hyvät, saatiin toimiva paketti kasaan. Homma on toiminut Lahdessa hienosti ja LASB on ollut itselle kuin toinen perhe, joka pitää huolta ja välittää. Muualtakin tuli tarjouksia, mutta jatko tänne oli aika helppo valinta. Odotan innolla tulevaa, luonnehtii puolestaan Pohjonen itse.

Pohjonen pelaa toista kauttaan oranssipaitojen riveissä ja on tällä kaudella urakoinut 22 ottelua maalin suulla. Pallot ovat tarttuneet 79,48% varmuudella, mikä on sarjan paras torjuntaprosentti yli kymmenen peliä pelanneista maalivahdeista. Vahvat näytöt palkittiin myös maajoukkueleirikutsulla helmikuun alussa.

Kuva: Juha Käenmäki.