Myös Patrik Laitinen vaihtaa maisemaa – suuntana EräViikingit

Torstai-iltaan saatiin myös toinen lähtöuutinen, kun toisen puolustuksen avainhahmo Patrik Laitisen tiedotettiin siirtyvän kaksivuotisella sopimuksella takaisin EräViikinkeihin. Mies palaa tuttuun ympäristöön, onhan hän pelannut Erän ja SSV:n junioreissa sekä tehnyt liigadebyyttinsä EräViikingeissä kaudella 17-18.

– Isoin tekijä siirtoon olivat siviilikuviot Helsingin päädyssä, jotka veti nyt puoleensa. Täällä on aina kesät tullut vietettyä, nyt saa sen puolesta kovan treenikesän alle ja pääsee joukkueen kanssa vetämään harjoituksia. Organisaatiokin on mieluinen. Ne on päällimmäiset syyt ja koen, että saan pelaajana otettua seuraavan harppauksen näissä ympyröissä, Laitinen kertaa seuravalintansa syitä.

– Jotkut voi kyseenalaistaa joukkueenvaihtoa tällä hetkellä, mutta tässä on salibandyn ulkopuolisia asioita taustalla aika paljon, hän painottaa.

Aiemmin tänään siirtyväksi tiedotetun Miska Mäkisen tapaan myös Laitinen ehti pelata oranssipaidassa kolmen kauden ajan. Vastuu lisääntyi kausi kaudelta, samoin otteet paranivat koko ajan. Päättyneellä kaudella mies oli jo LASBin tärkeimpiä puolustajia, etenkin omassa päässä.

– Oli tosi iso steppi omalla uralla nämä kolme kautta. Kasvoin henkisesti pelaajana todella paljon. Olen huomattavasti valmiimpi pelaaja kuin kolme vuotta sitten. Pääsin myös itsenäistymään omilleen muuton myötä. Olen ainakin päässyt liigavauhtiin täällä, pärjään kentällä hyvin ja pystyn auttamaan omaa joukkuettani.

 

– Iso kiitos koko LASBin yhteisölle. Teillä on aina on paikka mun sydämessä. Vaikka tiet nyt erkanevatkin, niin ystävät säilyy. Nähdään halleilla!

 

Kuva: Petteri Laine.