Kapteeni vaihtuu ensi kaudeksi, kun Tuure Ailio siirtyy uusiin haasteisiin – ”Hetkeäkään ei ole kaduttanut, että neljä vuotta sitten tänne lähdin”

Kolmas ja viimeinen menneen kauden joukkueesta ensi kaudeksi muualle siirtyvä pelaaja on kapteeni ja kärkisentteri Tuure Ailio. Ailion tulevan kauden osoite löytyy Espoosta ja vastikään F-liigan hopeamitalit napanneesta Oilersista.

– Enemmän siirron taustalla olivat muut siviilipuolen asiat. Pääkaupunkiseudulta ollaan tyttöystävän kanssa molemmat kotoisin, ja tiedettiin, että jossain kohtaa on aika tehdä paluu. Nyt oli sopiva sauma sille, Ailio pohjustaa lähtöpäätöstään.

Ison roolin ja vastuun kannalta jatko Lahdessa olisi ollut varmempi vaihtoehto, mutta Oilersin kivenkova hyökkäyskalusto tarjoaa uutta haastetta ja kilpailutilannetta kärkiketjujen pelipaikoista.

– Rooli ei varmaankaan tule olemaan läheskään yhtä iso kuin LASBissa. Siitä olen kiitollinen, että täällä sain aina lähes rajattoman vastuun. Kun rooli ei ole itsestäänselvyys, sen eteen joutuu automaattisestikin tekemään enemmän hommia. Lähdetään katsomaan kuinka miehen käy, eiköhän siinä kehity, kun kaikkensa joka ilta antaa.

“Turska” ehti pelata LASBin paidassa syksystä 2017 alkaen 86 ottelua Salibandyliigassa ja F-liigassa. Näissä otteluissa miehelle kertyi tehopisteitä 66 kappaletta. Vastuuta ja itsenäistymistä Lahdesta tuolloin hakemaan lähtenyt nuori sentteri sai vuosien aikana juuri haluamansa.

– Pari ekaa kautta meni oikein kivasti loukkaantumiseen asti. Sain juuri sitä, minkä takia tänne aikanaan tulinkin, eli vastuuta ja mahdollisuuden todistaa itselleni, että pystyy tässä liigassa tekemään tulosta. Loukkaantumisen jälkeen tulosta ei enää ihan yhtä hyvin pystynyt tekemään, mutta muuten pystyin menemään ihmisenä ja pelaajana eteenpäin. Hetkeäkään ei ole kaduttanut, että neljä vuotta sitten tänne lähdin, Ailio kertaa.

Kahden kauden jälkeen Ailiolle tarjoutui harvinaislaatuinen kunnia, kun nykyisin valmennuksessa vaikuttava Henri Vilén lopetti peliuransa ja oli aika siirtää kapteeninnauha eteenpäin seuraavalle. Tuolloin kunnian sai vasta 20-vuotias Ailio ensi kertaa urallaan.

– Se oli sellainen juttu, mitä en osannut odottaa sitten lainkaan kun tänne tulin, kun en ikinä ollut seurajoukkueessa ollut kapteenin roolissa aiemmin. Pikkuhiljaa tässä toisena vuonna oppi nauttimaan vastuusta ylimääräisen stressin ottamisen sijaan. Siitä on varmasti apua jatkossa uralla, kun on kokemusta kapteenina toimimisesta. Osaa toimia siinä paremmin, jos jatkossa tulee vastaava rooli eteen ja osaa myös auttaa tulevien joukkueiden kapteeneja paremmin, hän pohtii.

Kysyttäessä veikkausta LASBin kapteeninnauhan seuraavasta kantajasta, mieheltä löytyy varsin selkeä vastaus:

– Luulen, että Nivalan Tinon hauikseen se nauha lyödään seuraavana. En tiedä, haluaako Tino sitä, mutta ainakin oman loukkaantumiseni aikaan hän sitä kiltisti kantoi. Tino on vähän sellainen kaveri, että se ei oikein osaa sanoa ei. Jos sitä siihen kysytään, niin kyllä se sen ottaa, Ailio nauraa.

Sana on vapaa viimeisten terveisten osalta LASB-yhteisölle:

– Kiitos kaikesta tuesta, mitä tämän neljän vuoden aikana on saanut kokea. On se ollut sitten kentällä tai valitettavan paljon katsomon puolella, niin tukea ja juttuseuraa on fanien puolelta riittänyt. Melkein joka pelissä, missä on yleisöä ollut paikalla, on ollut siistiä pelata Suurhallilla. Peleissä on aina ollut hyvä meininki, loistava kotiyleisö on ollut tarjolla.

– Myös se moneen kertaan haastatteluissa todettu juttu, mutta onhan täällä kaikkien aikojen talkoojengi. Ketä ikinä uusia pelaajia tänne tulee, niin pääsevät kyllä todella hyvään hoitoon ja huomaan!

 

Kiitos kaikesta Tuure ja onnea jatkoon!

Kuva: Juhani Järvenpää.