Otteluraportti: Trillerimäinen kamppailu kääntyi katkeralla tavalla EräViikinkien eduksi loppusekunneilla

Kuumien tunteiden ottelu päättyi lähes katkerimmalla mahdollisella tavalla ErVin voittoon Lahden sunnuntai-illassa. Pisteet lähtivät Helsinkiin 11 sekuntia ennen loppua vieraiden iskiessä johtomaalin, lukemat kirjattiin 4-5. 

Avauserässä painittiin tasaisesti puolin ja toisin. Maalipaikkoja siunaantui molempiin päihin, mutta erän ainoan osuman viimeisteli vierasjoukkue Juho Niinikosken ylivoimakudilla.

Toisessa erässä sattui ja tapahtui. Ensin parin minuutin pelin jälkeen EräViikinkien Daniel Tenhonen lisäsi vierasjohdon kahteen maaliin tarkalla etukulmavedollaan. Erän puolenvälin jälkeen LASB onnistui kaventamaan pelin, kun Julius Salokangas pääsi ronkkimaan maalin edustalta liigauransa avausmaalin.

– Pakin maali, riparia sisään vastustajan maalin edessä. Ekalla erätauolla sanoin kopissa, että saa toimittaa palloa maalille, hakkaan rumat sisään. Perttu heitti hyvän kudin maalille, pääsi siitä tyhjiin puttaamaan. Liikaa ei olla rumia maaleja tehty, siitä pitäisi ottaa koppia joukkueessa, että maalin edestäkin voi niitä tehdä. Siellä kun ei ole yleensä ukkoa, niin ei sieltä niitä paljoa tehdä, vanhempi Salokangas kertoo.

Pelin kenties puhuttavimmat tilanteet tulivat toisen erän viimeisellä vitosella, eivätkä ne olleet hienoja suorituksia. Ensin Alex Eklund osui Jesse Arolaa kyynärpäällä päähän kamppailutilanteessa, vain kahden minuutin jäähyn arvoisesti. Miehen tullessa jäähyltä pois polemiikkia aiheutti tämän hätäisyys, sillä jäähykellossa oli vielä sekunti jäljellä hänen pompatessa kentälle. Tilanteesta ei lisätuomioita tullut.

Kovin tilanne kaikista tapahtui viime minuutilla. ErVi-kapteeni Jani Kukkola laittoi hyökkäyspäässä pallon eteenpäin, minkä jälkeen kolautti Tiitus Salokangasta hyppyliikkeen avustamana päähän kyynärpäällä. LASBin penkki reagoi tähän voimakkaasti, kuten kotiyleisökin. Tilanteesta annettiin Kukkolalle vain kahden minuutin rangaistus.

Kolmannen erän alku oli LASBilta hurmiollinen. Reilun minuutin tehohetki nosti oranssipaidat maalin tappiolta kahden maalin johtoon, kun Niko Einiö, JP Auroila ja Tatu Havula löivät palloa verkkoon.

– Ollaan hurmosjoukkue, sitten kun se hurmoksen taso on riittävä niin meidänkin peli toimii hyvin. Se näkyi siinä erän alussa ekan kympin, penkillä oli kova henki päällä ja haluttiin ottaa osumia joukkueelle. Siinä hengessä se isoin ero edellisiin peleihin oli.  Ero oli silminnähtävä, miten peli totteli silloin meitä paremmin, Salokangas sanoo

Viimeinen kymppi oli kuitenkin vierasjoukkueen heiniä. Niinikosken illan toinen osuma toi ErVin maalin päähän juuri LASBin selvitettyä alivoiman. Kukkola toi vieraat tasoihin ylivoimalla neljä minuuttia ennen loppua, ja karvain mahdollinen lopetus illalle tuli Niinikosken lyödessä hattutempun täyteen ja siirtäessä ErVin johtoon 11 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Seuranneesta aloituksesta LASB ei saanut palloa hallintaansa, ja pistehaaveet karisivat pois.

– Pelattiin ihan OK 50 minuuttia, vika kymppi oli sitten vaikea. Paineen alta lähteminen oli vaikeaa. Kopissakin puhuttiin, että pisteet on ollut vähissä tällä kaudella ja se näkyy noissa loppuhetkissä. Pallo polttaa lavassa ja menee helposti roiskimiseksi. Vaikeaa voittaa kun pallo on jatkuvasti vastustajalla.

Ottelun anti jätti käteen paljon hyvää, vaikka pistepotti ei taaskaan karttunut. Vastaavan peli-ilmeen kun pitää, on pisteitä lupa odottaa. Seuraava mahdollisuus siihen on viikon päästä lauantaina, kun karavaani suuntaa Ouluun OLS:n vieraaksi.

Kuva: Petteri Laine.