Otteluennakko: Poikain kanssa pistejahtiin Ouluun

Tämän viikon ainoaa peliä varten LASB suuntaa Mutan Liikenteen kyydissä jo aamuvarhain kohti Oulua, missä vastaan asettuu OLS.

Sunnuntainen kirvelevä ErVi-tappio on käsitelty ja siitä on otettu opit talteen tulevaa varten. Peli sisälsi paljon hyvää, mutta myös hyvinkin selkeän parannuskohdan.

– Alun pettymyksestä on päästy yli ja pystynyt vähän näkemään pelin positiivisiakin puolia. Videolta ollaan niitä katsottu, tiedetään mitä tehtiin hyvin ja siitä on hyvä jatkaa lauantaina. Oma tekeminen riittää jos taso pystytään koko pelin ajan pitämään. Positiivisina asioina jäi se henki, mikä saatiin päälle, sekä halu päästä palloon ja antaa kaverille jeesiä, JP Auroila kertoilee.

– Torstaina oli hyvät pelitreenit, joissa painotettiin aika paljon paineen alta lähtemistä. Se meillä viimeksi oli ihan hirveetä. Johtoasemassa kun meille annettiin vähän painetta edes kolmella pelaajalla, niin sekin toi meille vaikeuksia. Siihen on lääkkeitä haettu ja tuntuu, että on saatu toimivat systeemit. Ei paljoa tärisytä nyt, vaikka kovempaa painetta tulisikin. Tiedetään vieruskavereiden raiteet selkeämmin ja mihin tukea tulee ja mitä kautta lähdetään avaamaan.

Pieni hengettömyys vaivasi oranssipaitoja aiemmissa kotiotteluissa, mutta edellisessä ottelussa se ei ollut enää ongelma. Vaihtopenkillä riitti mekkalaa ja taisteluilme oli kohdillaan kaukalossa. Ilman sitä joukkueen on vaikea voittaa, joten siitä täytyisi nyt pitää kiinni.

– Sitä joko on tai ei ole, ei sitä oikeen pysty itsestäänirti pakottamaan. Treeneissä on ollut nyt tosi yhtenäistä meininkiä, ja porukkaa alkaa tulla sairastuvaltakin pois. Sitä kautta saadaan uutta positiivista ilmettä ja tietynlaista nälkää. Sieltä se peleihin saadaan mukaan, Auroila sanoo.

Hyvä peli-ilme ja positiiviset signaalit pelistä ovat toki kivoja juttuja, mutta pisteitä olisi aika alkaa haalimaan. Valitettava tosiasia on, että joukkue on kuuden ottelun tappioputkessa ja pisteitä on yhdeksän ottelun jälkeen kasassa seitsemän. Oulun matka on seuraava iso mahdollisuus niitä kasata.

– Nämä on kauden päätapahtumia, vaikka pitkiä päiviä ovatkin. Kiva lähteä joukkuekavereiden kanssa värittämään pitkälle matkalle ja heittämään juttua. Oulu on aina ollut paha paikka pelata, en tiedä johtuuko siitä pitkästä matkasta sitten. Ei tule rutiinilla tuommoinen pitkä reissu ja sen jälkeen latautuminen.

Viime kaudella OLS kohdattiin kahdesti, näistä otteluista kumpikin haki voitot vieraista. LASBin vierasvoitto Oulusta oli ensimmäinen laatuaan, ja se tuli numeroin 9-7. Kamppailu muistetaan etenkin Vili Näverin kolmen maalin illasta.

– Saatiin viime vuonna kairattua voitto sieltä, joten enää ei sellaista peikkoa ole Oulussa voittamisesta. Luottavaisin mielin voi sinne siis lähteä. Tiedetään se fiilis mikä on, jos sieltä voiton saa kairattua. Bussimatka takaisin on silloin tosi mukava, kontrasti on iso tappio niskassa kotiin palaamiseen, Auroila pohtii.

OLS on lukeutunut kuluvan kauden yllättäjäjoukkueisiin. Ajoittain sarjan kärjen tuntumassa sarjataulukossa keikkunut oululaisryhmä on kasannut kymmeneen peliin 18 pistettä, joka oikeuttaa ennen perjantain kierrosta sijaan seitsemän.

– Hiton kova joukkue. SItä on jo tovi odotettu, milloin he breikkaisivat kovemmin. Tosi jalkava joukkue ja melkein jokainen pelaaja on höystetty vielä hyvillä hanskoilla. Olen ihmetellyt, etteivät he ole enempää pystyneet kairaamaan pisteitä tai pleijaripaikkoja jo aikaisemminkin. Kiva mennä pelaamaan tuollaista taitavaa ja nopeaa joukkuetta vastaan, siinä saa omastakin joukkueesta enemmän irti. Varmasti tulee hyvälaatuinen peli.

Kovimpana pistemiehenä oululaisilla tuikkii kesän hankinta, koodinimi “vonkale”, SPV:stä siirtynyt Joni-Arttu Sieppi (12+2=14). Juho Sorri on säestänyt puolestaan kymmenellä pisteellä (4+6=10) ja Joona Ala-Torvinen yhdeksällä (6+3=9). Kuopiosta siirtynyt maalivahti Roni Tuononen on myös ollut joukkueensa tukipilareita syksyllä.

– Voisin kuvitella, että kääntöpaikat ja niiden hyödyntäminen ovat huomenna avainasemassa. Hitaat lähdöt ja tasakentin pelaaminen menevät varmaan aika tasan, mutta se kumpi hyödyntää kääntöpaikat ja puolustaa ne paremmin on vahvoilla, Auroila arvelee.

Joukkue saa myös mieluisia palaajia kokoonpanoon, kun Daniel Megyaszai ja Matti Korhonen palaavat askiin. Myös Janne Jaanuksen paluu on kirjoitushetkellä todennäköinen, mutta ei vielä täysin varma.

Monelta Jukkapekan kello soi lauantaiaamuna lähtöä varten?

– Viiden aikaan pitää pistää soimaan, bussissa odottaa hyvä aamupala, niin ei tarvitse aamutokkurassa kokkailemaan alkaa. Aika rauhakseltaan voi heräillä ja siirtyä bussiin joukkueaamupalalle, Auroila antaa askelmerkit aamulle.

OLS – LASB Kastellin monitoimitalolla Oulussa lauantain 6.11. klo 15 alkaen. Lähetys tarjolla Ruutu+:ssa!

Kuva: Esa Takalo.