Otteluraportti: Santtu Pohjonen pisti maalin säppiin – LASB otti tärkeät pisteet SPV:ltä

LASB onnistui pitämään tärkeät pisteet kotihallissaan, kun SPV joutui taipumaan lahtelaisten edessä maalein 3-1. Ottelu oli tiukka kamppailu, jossa etenkin maalivahdit loistivat. Joulupeliin saapuneet 443 katsojaa kannustivat väkevästi läpi ottelun ja saivat mieluisan lopputuloksen. 

Avauserässä LASBille tarjoutui jo kuuden minuutin pelin jälkeen mahdollisuus siirtyä pelissä johtoon, kun SPV:n Tuomas Mustonen komennettiin jäähypenkille korkeasta mailasta. Ylivoimalla ei tulosta tullut ja ottelun avausmaali nähtiin vasta erän puolenvälin jälkeen SPV:n pelatessa ylivoimalla, maalintekijänä tosin LASB ja Jesse Arola alivoimalla. SPV onnistui vielä erän lopulla tasoittamaan ottelun sekunti ennen loppua Aaro Tammirannan kudilla.

Toisessakin erässä LASBille tarjottiin yksi ylivoimatilaisuus, mutta tulosta sillä ei tullut. Erän ainoaa maalia saatiin odottaa aina viimeiselle minuutille asti. Jānis Ragovskis heitti toimituksen kohti maalia ja Tino Nivala sai siihen mailaa väliin sen verran, että pallo pomppasi ohi SPV-vahti Rasmus Hasun. Maali tuli Nivalalle hyvään saumaan, koska tehot ovat miestä tällä kaudella karttaneet. Edellisestä maalista oli vierähtänyt jo lähes kaksi kuukautta.

– Se oli vähän erikoinen tilanne, en nähnyt oikein edes palloa. Osui vaan lapaan vahingossa ja pomppasi sisään, vähän oli tuurimaali mutta otetaan ilman muuta vastaan, Nivala myhäilee.

Kolmannessa erässä oranssit saivat puolestaan salama-alun, kun puolen minuutin pallottelun jälkeen Tatu Havulan rannelaukaus takanurkkaan upposi verkkoon. Varmistusmaali oli todella tärkeä LASBin kannalta. SPV sai oman etsikkoaikansa erän ensimmäisellä kympillä LASBin ottaessa kaksi peräkkäistä jäähyä, mutta uhrautuva puolustuspeli kera Santtu Pohjosen upeiden koppien piti vieraiden maalihanat säpissä. Alivoimat kestettiin ja kahdeksan minuuttia ennen loppua SPV:n kiri hyytyi, kun konkari Sami Kosken varomaton mailanhuitaisu Janne Jaanuksen kasvoille maksoi viiden minuutin rangaistuksen. LASB ei lisämaaleja ylivoimallaan saanut, eikä SPV:kään viime minuuteilla, vaan loppulukemat merkittiin 3-1 LASBille. Ottelun parhaina palkittiin oikeutetusti molempien maalivahdit, sekä Hasu että erityisesti Pohjonen olivat huippulyönnissä läpi illan.

– Oli tasainen peli, molemmilla oli aika paljon paikkoja. Varsinkin Santtu maalissa oli tänään todella eliittiveskari. Hän varmisti meille voiton tänään, jos meille kävi mokia niin Santtu jeesasi niissä tarvittaessa. Lopussa etenkin rupesi tarttumaan kun paine omissa alkoi kasvamaan. Jelppaa se aika paljon peliä kun on tuollainen molkke, Nivala kiittelee.

LASBin viikonloppu oli kaikin puolin onnistunut. Kaksi peliä, kaksi kolmen pisteen voittoa. Niiden myötä on helpompi hengittää ja lähteä kohti joulutaukoa.

– Oli mahtava viikonloppu kaikkiaan, kuutta pistettä lähdettiin hakemaan ja ne saatiin. Ei voi olla kuin  erittäin tyytyväinen kaikin puolin. Nyt vaan kinkun syöntiin hyvällä joulumielellä, hän sanoo.

Seuraavan kerran LASB pelaa keskiviikkona 29.12. klo 18.30 Lahdessa, kun vastaan tulee paikalliskilpailija Steelers Hämeenlinnasta. Tulehan tuolloinkin paikalle, viihde on taattu!

Kuva: Petteri Laine.