Otteluraportti: Vahva toinen erä toi pisteet Steelersistä – Juuso Varjokummulle viimein ensimmäinen LASB-maali

Hämeen paikallispelien voitot menivät keskiviikon kamppailun myötä molemmat LASBin laariin. Oranssipaidat pitivät tärkeät pisteet kotona vahvan toisen erän ja lopun puolustamisen ansiosta, loppunumerot merkittiin 5-3. 

Avauserässä LASB pystyi pitämään ajoittain hyvin palloa itsellään, mutta terävyys puuttui maalipaikoista. Steelers onnistuikin karkaamaan erässä jo kahden maalin johtoon Teuvo Kinnusen ja Aleksi Hiltusen hieman helpon oloisilla maaleilla, mutta kotijoukkue sai vielä lohtua erän loppuun. Daniel Megyaszai onnistui iskemään pallon maaliin maalinedushässäkästä viimeisellä minuutilla ja toi näin LASBin maalin päähän.

Toisessa erässä nähtiin sitten todella vahvaa suorittamista oransseilta. Heti erän alkuun peli pistettiin tasoihin, kun Tiitus Salokangas sai iskeä pallon takanurkkaan Tatu Havulan oivaltavasta syötöstä maalin takaa. Erän puolivälin tienoilla tuli parin minuutin jakso, jolla LASB pystyi haastamaan Steelers-puolustusta niin, että se sortui kahteen rangaistuslaukauksen arvoiseen rikkeeseen. Ensimmäisen pääsi ampumaan jälleen nuorempi Salokangas, ja tuloksena maali. Toista pääsi yrittämään puolustaja Juuso Varjokumpu, ja tarkka laukaus toi turkulaiselle ensimmäisen maalin LASBin paidassa, ja sekös maistui niin pelaajalle kuin koko joukkueelle.

– Nyt on liigatasolla maalisaldo tuplattu sen yhden aiemman TPS-maalin jälkeen. Toivottavasti jossain kohtaa saisi lisääkin. Sillä tavalla laukomisvuoro yllätti, että joukkueessa on kuitenkin monta muutakin hyvää rankkarin laukojaa. Siihen tuli kuitenkin komennus laukomaan ja siitä tehtiin, käy se niinkin. Ehkä Tiitusta siihen vähän odotin hattutemppua hakemaan, Varjokumpu sanoo.

Lisämaaleja saatiin odottaa aina päätöserään ja viimeiselle kympille. Teuvo Kinnunen toi illan toisellaan Steelersin vielä maalin päähän, mutta sen lähemmäksi Steelers ei enää päässyt. Lopussa LASB taisteli hyvin vieraiden hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia ja Megyaszai onnistui nakkaamaan pallon vielä tyhjään verkkoon sinetöiden 5-3 -lukemat.

– Ehkä meidät pelasti lopputuloksen kannalta tänään meidän fiksu ja kypsä toinen erä. Vähän oli hakemista ekassa ja kolmannessa erässä. Oltiin ainakin tuon napsun verran parempia, se riitti tänään pisteisiin, mikä oli meille tässä kohtaa se tärkein. Ei päästy ihan parhaimmalle tasolle, mutta nähtiin voittavaa salibandya meiltä, Varjokumpu analysoi kamppailun antia.

LASBin synkkä alkusyksy on kääntynyt nyt kolmen ottelun voittoputkeksi ja käyrä on nouseva. Joukkueessa on hyvä henki päällä ja usko omaan tekemiseen on vahva. Playoff-paikka on lähempänä ja se tuo varmasti lisää virtaa loppukevääseen. Viitteitä paremmasta oli nähtävillä jo aiemmin syksyllä, mutta erityisesti maajoukkuetauko oli tärkeä etappi joukkueelle.

– Aikamoinen suvantovaihe oli ennen tätä nyt menossa olevaa voittoputkea. Vähän ennen maajoukkuetaukoa saatiin peli rullaamaan paremmin ja sen jälkeen on tulosta tullut. Tauko tuli meille todella hyvään paikkaan, saatiin treenattua laadukkaasti ja tehtyä hommia sen eteen, että ollaan parempia. Nyt ollaan kykymme näytetty, eikä ne voitot ilmaisiksi ole tulleet. Jokainen tässä jengissä tietää paljon se vaatii meiltä joka ilta työtä, että pisteitä saadaan. Se työläs jengi ollaan myös nähty aina kun pisteitä on otettu, Varjokumpu pohtii.

Jälleen on tauko edessä, kun seuraavaan peliin on aikaa kaksi viikkoa. Nyt on aika suunnata uuden vuoden viettoon ja keskiviikkona 12.1. lähdetään Turkuun TPS:n vieraaksi. Kotona pelataan seuraavan kerran sunnuntaina 16.1. Indiansia vastaan.

Kuva: Petteri Laine.