Otteluennakko: Isoja pisteitä jaossa niin Turussa kuin Lahdessakin

Tänä viikonloppuna on luvassa jälleen kaksi mahdollisuutta kääntää alkuvuoden heikko pelillinen kurssi. Lauantaina suunnataan Turkuun TPS:n vieraaksi ja sunnuntaina Lahdessa isännöidään Indiansia. 

Kolme ottelua on LASB pelannut vuonna 2022 ja kaikki näistä ovat olleet tappiollisia. Viimeisin tappio on viikon takaa lauantailta, kun Oilers oli selkeästi parempi Lahden lauantai-illassa numeroin 1-8. Tuosta esityksestä jäi joukkueelle rutkasti parannettavaa.

– Tiistaina katseltiin videoita ja analysoitiin syitä, miksi oltiin lauantaina niin huonoja. Selkeitä syitä löytyi, niitä lähdetään parantamaan tulevana viikonloppuna. Viikko ennen Oilers-peliä pelattiin hyvä peli Classicia vastaan ja aistit oli kaikilla hereillä. Nyt sitten viimeksi tilanne oli toinen. Koitetaan löytää aistit ja rohkeus pelaamiseen ja sitä kautta lähteä ennakkoluulottomasti pelaamaan viikonloppuna, LASBin puolustaja Lauri Palvaila sanailee.

– Oilersia vastaan pelaaminen oli kollektiivisesti aika pelokasta, ei ajettu rohkeasti väleihin ja haastettu, millä saisi tehtyä tilaa. Viisikkopeli oli hidasta ja jäätiin paineen alle eikä saatu tuotettua oikein mitään. Kun itseluottamusta on, niin väleihin ajetaan ja pelataan aisteilla, se auttaa myös viisikon pelaamista. Jostain syystä ei niitä hyviä juttuja löydetty omasta pelistä.

TPS – LASB la 5.2. klo 15.00 Kupittaan palloiluhalli (Ruutu+)

Tuplapeliviikonloppu alkaa heti kovalla haasteella, kun matka käy Turkua kohti. TPS majailee sarjataulukossa sijalla kolme 40 pisteessä. Voittoja on kasassa 14, tappioita puolestaan viisi. Viimeisin ottelu mustavalkoisilla on viikon takaa lauantaina, kun joukkue kaatoi kotonaan Steelersin 9-4.

– Jos joku joukkue ei meille sovi, niin TPS on sellainen. Se on kuitenkin yksi peli muiden joukossa ja tasatilanteesta lähdetään. Ennakkoluulot pitää unohtaa ja lähteä rohkeasti toteuttamaan omaa peliä. Pystytään kenet vain tässä sarjassa voittamaan, ei se sen kummempaa ole, Palvaila sanoo.

TPS ei tosiaan ole oransseille ollut suotuisa vastustaja. Turkulaiset ovat yhä ainoa liigajoukkueista, jota LASB ei ole pystynyt voittamaan kertaakaan. Viimeisimmän keskinäisen TPS voitti Lahdessa viime lokakuussa 3-9.

Parhaan pistemiehen Tupla-paitaa kantaa kapteeni Miko Kailiala (17+14=31), yli 20 pisteen miehiä ovat myös Aleksi Ahokas (9+15=24), Mikko Hautaniemi (12+10=22), Toni Salminen (11+10=21)  ja Ville Hirvisuo (9+11=20).

– Tiukka paketti, sekä fyysisesti että pelitavan osalta. He osaavat sumputtaa peliä hyvin ja pitää vastahyökkäykset omiin vähissä. Pitää olla tehokas niissä vastaiskuissa mitä saadaan ja pystyä pitämään heidän maalimääränsä pienenä. Tasakentällisin pitää pystyä tuottamaan ja etenkin Oilers-pelissä sakannut erikoistilannepelaaminen pitää saada paremmaksi, Palvaila luettelee avaimia TPS:n kaatoon.

LASB – Indians su 6.2. klo 17.00 Lahti Energia -areena (Ruutu+)

Turusta kun kotiudutaan, on vastassa heti uusi haaste, kun Westend Indians tulee Lahteen haastamaan oranssipaitoja kotiaskissa. Espoolaisjoukkue on sarjassa kuudentena 32 pisteellä ja tukevasti pudotuspelipaikassa kiinni. Indiansille peli on viikonlopun ensimmäinen, sillä lauantaille kaavailtu peli Karhuja vastaan jouduttiin perumaan. Tiistaina joukkue kärsi maalin tappion Classicin vieraana.

– Siinä on taas tärkeät pisteet otettavissa. Indiansia vastaan ollaan kotona pelattu yleensä hyvin. Vaikka ei ennakkoluuloihin pidä lähteä, niin siitä voi hakea posia. Toivon mukaan saadaan hieman yleisöäkin paikalle, Palvaila tuumaa.

Yhdestätoista kohtaamisesta liigassa Indians on voittanut kahdeksan ja LASB kolme. Kaikki LASBin voitot ovat olleet kotiotteluista, joten kenties kotikaukalo on valttia nytkin? Edellisestä voitosta tosin on jo hieman reilu kaksi vuotta.

Indiansin parhaina pistemiehinä loistavat totutut nimet. Tupla-paitaa kantaa kapteeni Valtteri Kainulainen (16+13=29) ja tasapisteissä on myös Aaro Astala (13+16=29). Myös ykköspakki Otto Lehkosuo on piste-per-peli -tahdissa, kun kasassa on tehot 10+9=19.

– Aika samantyyppinen joukkue kuin TPS, Indians ei ihan yhtä fyysisesti vahva joukkue ole, mutta pelitavat ovat aika samanlaiset. Pallokontrolli on tärkeä tässäkin pelissä, Palvaila sanoo.

Kuutta pistettä tavoitellaan viikonlopusta, mutta ketkä ovat todennäköisimmin kovassa vireessä tänä viikonloppuna?

Joonatan Surakka ja viime pelin ainokaisen tehnyt Jesse Arola on hyvässä vireessä olleet treeneissä, ehkä Classicin kaataja kaataa TPS:n ja vaikka Indiansinkin.

Kuva: Petteri Laine.