Otteluennakko: Runkosarjan viimeiset kotikarkelot käydään oululaisia vastaan – “Saa nähdä miten paljon OLS tutisee”

Viimeistä kotiottelua viedään F-liigan runkosarjasta 2021-2022, kun LASBin vieraaksi saapuu OLS Oulusta. Voitolla olisi iso merkitys molemmille, kun OLS kamppailee tasaväkisesti viimeisistä pudotuspelipaikoista ja LASBille voitto tarkoittaisi käytännössä varmuudella karsintojen välttämistä.

Oransseilla on jälleen ollut rauhallisempi viikko edellisen viikon useamman pelin tahtiin verrattuna. Joukkue on ehtinyt rauhassa hioa iskukykyään valmiiksi lauantaille.

– Normi treeniviikko, vähän fysiikkaa ja perus treenaamista. Torstaina vedettiin vähän pidempää pätkää viidellä viittä vastaan. Ukkoja on ollut sivussajonkin verran niin niitä on paranneltu ja rauhakseen valmistauduttu huomiseen. Kohtuu ohut on rosteri, mutta onneksi on sitäkin laadukkaampia äijiä jalkeilla, LASBin varakapteeni Miikka Pentikäinen kertoo.

Viime viikon otteluista saldona oli tappio KrP:lle kotona ja jatkoaikatappio ErVille Vantaalla. KrP:tä vastaan nähtiin hyvän pelin alkupuoliskon jälkeen notkahdus, joka maksoi pisteet neljän pikamaalin myötä. ErVin vieraana ilme oli jo toisenlainen, kun LASB onnistui hakemaan jatkoaikapisteen vahvan kolmannen erän siivittämänä.

– Pelihän oli hyvä, vika erä oli ihan kauden parhaimmistoa ainakin pallolla. Siitä on hyvä jatkaa. Ollaan paljon parannettu viime aikoina peliä ja useampi peli on nyt ollut hyvää tekemistä. En näe syytä, miksei sama meininki jatkuisi huomennakin, hyvällä tiellä ollaan, Pentikäinen sanoo.

Viime kauden pudotuspelivisiitin jälkeen kuluva kausi oli toiveita täynnä, mutta vaikean sesongin myötä teoreettiset saumat pudotuspeleihin menivät jo pari viikkoa sitten ja karsintapeikko on ollut ajankohtaisempi ajatus takaraivossa. Paineiden kaikottua pudotuspelipaikan jahtaamisesta joukkueen tekeminen on ehkä aavistuksen rentoutunut ja otteet parantuneet.

– Ei se kivaa ole pelata vilkuillen alaspäin, ihan eri maailma se on pelata jos on mahdollisuus saavuttaa jotakin, eikä tarvitse pelätä putoamista. Kun pleijaripaikka meiltä karkasi, niin ollaan pystytty jopa nostamaan tasoamme. Iso hatunnosto kaikille, ei masennuttu siitä vaan päätettiin yhdessä, että mihinkään karsintoihin ei lähdetä.

Vielä yksi kolmen pisteen potti tarvittaisiin, jotta karsintasarja varmuudella vältettäisiin. Silloin taustalla kärkkyvät Steelers ja Karhut eivät enää pystyisi LASBia saavuttamaan, vaikka todennäköisyyksiä uhmaten voittoputket kasaan saisivatkin.

Lauantain vastustaja OLS on vielä mukana kolmen joukkueen tuolileikissä, jossa yksi jää pudotuspelien ulkopuolelle. Ennen lauantain kierrosta seitsemättä sijaa pitää ErVi 34 pisteellä, OLS kahdeksatta samassa pistemäärässä ja SPV on yhdeksäntenä 33 pisteellä. Viime viikonlopun tuplapeleistä OLS otti molemmista tappiot, häviten Happeelle 3-7 ja TPS:lle isosti 1-11.

– Saa nähdä miten paljon OLS tutisee, jos peilaa meidän viime kauden tilanteeseen tässä vaiheessa kautta. Kun pleijarit alkoivat lähestyä ja oli saumat sinne päästä, ei meilläkään hirveän hyvin kulkenut. Heilläkään ei hirveästi sitä pudotuspelikokemusta ole, niin voi olla samantyyppinen tilanne, että alkaa vähän tärräämään kevättä kohden, Pentikäinen pohtii.

Laadukkaita pelaajia oululaisilla riittää. Viime kesän siirtovonkale Joni-Arttu Sieppi on odotetusti kantanut joukkueen ykköspistemiehen viittaa, tehot miehellä tässä vaiheessa ovat 17+9=26. Myös muissa ketjuissa löytyy ratkaisuvoimaa, kun Siepin lisäksi Juho Sorri on puhkonut 20 pisteen rajan (13+8=21). OLS on kuitenkin tehnyt selkeästi vähiten maaleja pudotuspeleihin tyrkyllä olevista joukkueista, 106, kun seuraavana olevalla SPV:llä on 118.

Myös maalivahtipeli on viime peleissä ollut kysymysmerkki oululaisilla. Paperilla tasapainoinen kaksikko Roni Tuononen-Vinski Kivilompolo on hieman horjunut viime aikoina. Viime lauantaina Oulussa Happee pommitti Tuonosen vaihtoon jo avauserässä, kun taas sunnuntaina Turussa Kivilompolo väistyi kolmannessa erässä.

– Pallollinen peli heillä on hyvin organisoitu, löytyy selkeitä juttuja mitä he hakevat. Ajoittain on oltu isoissakin ongelmissa heidän kanssaan. Onhan siellä myös kovia yksilöitä, jotka pitää saada kuriin. Tiukka peli tulee varmasti ja isossa osassa tulee olemaan pallonhallinta ja kuka sen ottaa, molempien vahvuus on pallollinen peli ja heikkoudet löytyy pallottomasta pelistä. Vähän ehkä tylsä vastaus, mutta pallolla oleminen on isossa roolissa huomenna. Meillä se on viime aikoina mennyt parempaan suuntaan, huomenna se  jatkuu ja pisteet jää Lahteen, Pentikäinen povaa.

Lahden urheilukeskuksella riittää tapahtumaa lauantaina, kun tarjolla on niin Salpausselän kisoja kuin pallopelejäkin. Parhaat kekkerit löytyvät tietysti Lahti Energia -areenalta, kuten aina!

– Suurhallilta löytyy ainakin tämän viikonlopun komeimmat urheilijat. Ja onhan sähly paljon parempaa kuin jääkiekko tai mäkihyppy, ei mäkihypyssäkään varmaan menestystä ole tulossa. Suurhallille siis kaikki ehdottomasti, Pentikäinen kannustaa.

LASB – OLS lauantaina 26.2.2022 klo 17.00 Lahti Energia -areenalla

Liput ennakkoon tiketti.fi tai paikan päältä. Veikkauksen sivuilta saatavilla myös etuasiakastarjouksena 2in1 -lippuja.

Huomaathan, että Salpausselän kisojen takia hallin läheisyyteen ei pääse autolla! Lue lisää erikoisjärjestelyistä: https://www.lasb.fi/2022/02/20/infopaketti-salpausselan-kisojen-vaikutuksista-suurhallin-ja-sen-ympariston-kayttoon/

Kuva: Petteri Laine.