Mitä salibandy on?

Mitä salibandy on?

Salibandy on nopeatempoinen ja viihdyttävä urheilulaji, joka on kehittynyt vuosien saatossa melkoisen paljon. Sen jälkeen, kun ensimmäinen salibandyliitto sai syntynsä Ruotsissa vuonna 1981, on laji levittynyt laajalle ympäri maailmaa – nykyään salibandya pelataan yli 80 maassa, joista miltei 75 kuuluu Kansainväliseen Salibandyliittoon eli IFF:ään. IFF:n perustivat Ruotsi, Suomi ja Sveitsi yhdessä vuonna 1986. Eniten salibandyn pelaajia löytyy Pohjois-Euroopasta, Sveitsistä ja Tsekeistä, mutta myös Aasiasta, Pohjois-Amerikasta, Australiasta ja Afrikasta löytyy paljon innokkaita lajin harrastajia!

Hieman salibandyn historiasta

Yksinkertaisesti sanottuna salibandy on sisätiloissa pelattava pallopeli, joka on saanut paljon vaikutteita etenkin jääkiekosta. Hieman erikoisemman nimensä peli on saanut ruotsin kielestä ja siksi salibandya kutsutaankin Suomessa usein sählyksi helpomman ääntämisen vuoksi. Se saattaa olla kuitenkin hieman harhaanjohtavaa, sillä sählyllä viitataan enemmänkin salibandyn rennompaan, vähemmän sääntöjä sisältävään muotoon. Salibandyssa käytettävä muovimaila näki päivänvalon ensimmäisen kerran vuonna 1958, jolloin sen lapa oli suora jääkiekkomailan tapaan. Peliä myös kutsuttiin tuolloin vielä nimellä “floorhockey”. Palloakaan pelissä ei käytetty, vaan jääkiekon kiekkoa mukailevaa muovikiekkoa. Kiekko vaihtui palloksi vain muutama vuosi mailan keksimisen jälkeen.

Salibandy Suomessa

Suomessa salibandystä on tullut yksi suosituimpia kärkijoukon harrastuksia. Vain jalkapallo ja jääkiekko yltävät samoihin mittoihin salibandyn kanssa: laji on toiseksi suosituin palloilulaji Suomessa heti jalkapallon jälkeen. Suomen liigan otteluitakin pystyy nykyään katsomaan televisiosta ja internetistä käsin Unibet TV -kaltaisten sivustojen ja alustojen ansiosta. Suomessa pelattava korkein taso on siis salibandyliiga, joka on pelattavissa sekä naisille että miehille. Salibandya pystyy harrastamaan myös alemmalla tasolla divisioonassa. Yhteensä Suomesta löytyy salibandyn harrastajia suunnilleen 350 000. Lisäksi salibandya ja etenkin sählyä harrastetaan paljon kouluissa: se on laji, johon on helppo sisällyttää useampi pelaaja ja varusteita ei tarvitse olla liiaksi.

 

Suomen parhaiten pärjännyt salibandyseura

Suomessa salibandyn mestaruudesta on kilpailtu jo kolmekymmentä vuotta, joka tarkoittaa, että monilla eri joukkueilla on ollut ylpeys kantaa mestaruuden kunniaa harteillaan. Menestyneitä joukkueita löytyy myös ympäri Suomen, eikä osaavaisuus ja innostus lajia kohtaan rajoitu vain pääkaupunkiseudulle. Suomessa parhaiten pärjännyt seura on EräViikingit – ainakin kun katsoo heidän voittamaansa kultamitalien määrää. Yhteensä he ovat voittaneet Suomen mestaruuden kultamitalin 11 kertaa. Osa saattaa tuntea nimen Salibandyseura Viikingit (SSV) paremmin kuin EräViikingit – tämä johtuu siitä, että SSV yhdisti voimansa Tapanilan Erän kanssa vuonna 2017.